Mä taidan elää mun unelmaa
… mutta mä liian harvoin muistan ja tiedostan sen. Liian useasti sitä keskittyy aina vaan tavoittelemaan jotain lisää ja enemmän. Tosiasiassa mulla on kaikki mitä olen halunnut ja tarvitsen just nyt ja tässä.
Ihminen kuitenkin jo luonnostaa muodostaa itselleen haluamansa luontoisen elämän ja arjen, jos siihen ei vain ole mitään ulkopuolelta tai perustavanlaatuisia esteitä kuten (ei toivottu) työttömyys tai syntymästä lähtien ollut vakava sairaus.
Mutta me muut, terveet, järkevät ihmiset joilla on varaa valita, valitsee kuitenkin lähtökohtaisesti oman mielen mukaan.
Valinnathan voivat kyllä olla vääriä tai väliaikaisesti huonoja. Kuten syömishäiriö, huono parisuhde, yksinäisyys. Mutta mun mielestä, nämäkin voivat juuri sillä hetkellä tuntua oikealta ja hyvältä valinnalta. Tilanteelta jossa ollaan hetki jotta siirtyminen seuraavaan onnistuu.
Kaikki asiat jotka mulle on tapahtunut on tapahtunut syystä ja mä olen oppinut. Ja näistä asioista mä olen kiitollinen tänää.
Mä saan tehdä työtä ja asua miten/missä haluan.
Mä saan harrastaa liikuntaa ja käsitöitä. Sekä syödä miten haluan.
Mä saan olla ystävien ja perheen ympäröimänä jotka tuo mulle iloa ja voimaa.
Ja nyt ehkä tärkeimpänä, mä saan olla miehen (kauan kadoksissa olleen tuntemattoman sotilaan) kanssa ja rakastaa.
