Tarkoittaen sitä että minulle herkkujen syöminen on on enemmänkin tietoinen valinta ja positiivinen päätös. Syödä silloin tällöin sitä suklaata ja jäätelöä, herkutella toisinsanoen!

Ja kun on päätetty että herkutellaan, ei sitä tarvitse sen enempää tuntea tuskaa tai katua.

Mutta minusta viis! Oletteko huomannut kuinka herkuista puhuttaessa usein siihen liittyy jollakin tavalla negatiivinen sävy.

Sortuminen, kieltäytyminen tai repsahdus.

Kaikki mikä on ihmiselle mieleistä ja tuottaa mielihyvää tuntuu nykyään olevan leimattu negatiiviseksi ja kielletyksi. Sillä harvoin kuulee jonkun himoissaan sortuneen hammaslääkärikäyntiin kieltäytymisyrityksistä huolimatta. Tai repsahtaneensa ostamaan korikaupalla tankoparsaa vaikka ”niiiiiiin ei pitäisi”.

Tai puhumattakaan siitä että se tankoparsa kummittelisi ja huutelisi sieltä jääkaapista huokutuksiaan heikon Heikin korville.

Mutta kyllä, kasvohoitoon voi joku sanoa sortuneensa ja kyllä monet kertoo harvasepäivä sortuneensa karkkihyllyn houkutuksiin. Kaikki mitä meidän tekee mieli tehdä, siitä tehdään kiellettyä ja paheksuttavaa. Nykyään on pop kieltäytyä, pientaroida kieltäymyksessä ja kumartaa itsekurin mekkaan päin. Miksi kieltää itseltään kohtuuden rajoissa jotain mikä tekee onnelliseksi? Tehdään kieltäytymisestä pahe.

Mistä tämä ilmiö johtuu sen lisäksi että kieltäytymisestä on tehty ihailtavaa? Siitä että jos ei osata tehdä kohtuudella, ei tehdä sitten ollenkaan?

Liikuntaa voi harrastaa liikaa (ylikunto), teetä juoda liikaa (kofeiini pitoinen nesteenpoistaja), rakastaa liikaa (läheisriippuvaisuus), laihduttaa liikaa (syömishäiriöt), olla töissä liikaa (burnout), olla kännissä liikaa (alkoholismi), harrastaa seksiä liikaa (nymfit)…

You name it.

Kieltäytymisajatushan on useimmassa tapauksista ihan järkeenkäypä ja jopa sallittu. Liikakäytöllä on usein seurauksia.

Mutta miksi asiat pitää viedä liikakäytön puolelle? Kuka sitä teetä tai kahvia ämpäri kaupalla juo tai kasvohoidoissa joka päivä käy. Miksi pitää deittailla yhden sijasta samaan aikaan kolmea tai olla onnellisesti avioliitossa mutta silti pitää vielä salarakastakin. Jotta ei vaan onni pääse loppumaan. Kerta silloin tällöin, sopivissa määrin (kukin voi toki määritellä oman sopivan, sopivan määrä ei ole vakio) itsensä hemmottelu ja mielihyvän kerääminen on ihan ok. Ei vedetä sitä suklaan syöntiä niin överiksi että edelliset levyt puskee jo takaisin ylös kun viimeistä vielä yritetään niellä alas.

No mistäs se että ei osata ottaa kohtuudella.

Öööö siitä että tässä nykypäivän yhteiskunnassa on niin paljon jo kaikkea ja kaikkia että mikään ei enää riitä saatikaan tunnu miltään.?

Haetaan övereitä ja vajareita että saataisiin edes jotain tuntoja ja tunteita esiin kunnolla tässä ärsykkeiden sekamelskassa. Että kuulkaas kuulemma tunnettaisiin elävämme.

Mutta lopuksi takaisin itsekkäästi minuun! Kuvituksena henkilökohtaisia onnellisuuden välinearvojani ja mielihyvän tuottajia. Pitäisi varmaan lisätä siis vielä kuva eräästä KKaverista.

Noin. Kukin saa kuvitella siihen maailman kutkuttavimman KKaverin kasvot.