Saiturin elämä
Mä aloitin tänä vuonna hyvin aikaisin joulun fiilistelyn. Taisi olla jo lokakuun puolella kun ensimmäisen kerran piparkakkumausteet ja kardemummat kaivettiin esiin. Viime viikolla ja viikonlopun aikana siirryin ”vihdoin” ensimmäisen joulukirjan ja jouluelokuvien pariin.
Luin ensimmäistä kertaa elämässäni Charles Dickensin Saiturin joulun ja sen myötä oli pakko nähdä yksi niistä monista elokuvaversioista tästä opettavaisesta joulutarinasta.
Tarina ilkeästä ja itsekkäästä vanhasta herrasta joka oli päättänyt olla viettämättä joulua sai luonnollisesti pompsahtamaan ajatuksia lähimmäisen rakkaudesta ylipäätään, ei pelkästään joulunaikaan. Sillä saiturithan eivät vietä saitaa ja kolkkoa elämää vain jouluna, vaan ympäri vuoden.
Koska on selvä elämäntotuus että mitään et voi viedä mennessäsi kun tästä maailmasta lähdet niin miksi et jakaisi sitä mitä sinulla on muillekin. Ja nyt en puhu vain maallisesta mammonasta, tavaroista ja rahasta vaan siitä paljon tärkeämmästä. Miksi et jakaisi rakkautta, huomiota ja ystävällisyyttä ympärillesi, koska nämä ovat niitä harvoja luonnonvaroja jotka vain kasvavat niitä tuhlattaessa. Ne ovat myöskin asioita joita et edes oikeastaan omista ellet jaa niitä muillekin.
Nyt syön sanani, olin väärässä, on yksi asia minkä ihminen voi viedä mukanaan sinne kylmään ja kolkkoon puuboksiin. Tarkoitan sitä abstraktia ihmisten muistokuplaa sinusta. Sitä millaisena sinut muistetaan kun et ole enää täällä sitä näyttämässä. Ja jos vietät elämäsi keräten meriiteiksi vain rikkauden, itsekkyyden ja pessimistin sakaroita kruunuusi, sinut todennäköisesti muistetaan juuri sellaisena kuninkaana.
Tästä heräsikin saman tien ajatus millaisena minut muistetaan jos lähtisin nyt? Toivoisin että minut muistettaisiin hassuttelevana, lämpimänä ja vilkkaana nuorena neitinä joka rakasti maailmaa mutta pelkäsi sitä yhtä paljon. Luulen että koska kukaan ei ole täydellinen minusta muistettaisiin myös matkani syömishäiriön sivutiellä, äkkipikaisena kaksosena sekä joskus liiankin tulisena omien ajatusten soturina. Asiat joista minä en missään nimessä haluisi muistettavan ovat ylimielisyys, välipitämättömyys ja ymmärtämättömyys maailmaa ja muita ihmisiä kohtaan. Ja tiedän näiden osalta minulla on vielä treenaamisen aihetta. Taitaa olla ihan jokaisella tämän planeetan katujen tassuttelijalla.
Vaikka melkein jokainen, erityisesti joulunaikaan, tekee toisten hyväksi ja ajattelee lähimmäisiään lämpimästi jo luonnostaan, voisi tänä jouluna tehdä myös jokin hyvän teon sellaiselle joka oikeasti tarvitsee sitä. Kuten koota joululahjapaketin romanian katulapselle, sujauttaa kodittomien kissojen rahalippaaseen muutaman kolikon tai käydä luovuttamassa verta.
Toki kaikki hyvät teot pitää tulla suoraan sydämestä ja vilpittömästi eikä niitä saakaan tehdä vastenmielisesti mutta kukapa voisi vastustaa sitä mahdottoman lämmintä ja maailman kauneinta tunnetta, kun saa nähdä että joku pieni, iso, karvainen tai karvaton otus tulee iloiseksi.
