Pihviä ja ystäviä, danke.
Lihaton lokakuu meni menojaan. Minulta se pääosin meni ohi vielä niin, että en sitä juurikaan noteerannut, ajatellut, saatikaan siihen osallistunut. Myöhäisheränneenä havahduin kuitenkin ajattelemaan asiaa nyt kuunvaihteessa kun kuuntelin radio (Novassa?) vieraana olleen Madventuresin Rikun haastattelua.
Yleisen suosituksen mukaan lihaa saisi viikossa syödä vain 300 grammaa, niin vähän?! Aluksi olin vielä siinä uskossa että tämä tarkoitti siis ihan kaikkea lihaa (punaista, valkoista, harmaata, vaaleanpunaista, mitä näitä nyt on), siis mitämitämitä ihmettä, todellako? Tästä johtuen minulle tuli lähes kannibaali olo kun ajattelin kuinka paljon itse syön lihaa, tai no kuvittelin syöväni.Ystäväni kuitenkin valaisevasti korjasi minun väärää käsitystäni ja kyse onkin siis vain punaisen lihan määrästä.
Kuulemani perusteella aloin laskeskella, kuinka paljon minun todellisuudessa tulee syötyä lihaa (siis ihan kaiken väristä) viikon aikana, olen meinaan siis ollut kauan siinä uskossa että minullahan sitä kuluu! Noo onnistuin hämmentään itseänikin kun tajusin että enhän mä sitä syökään määrällisesti niin paljon kun olin kuvitellut. Mutta se kuinka paljon yhä syön maitotuotteita laittoi hieman ketuttamaan. Tätä lajia kun olen tietoisesti yrittänyt vähentää masuni onnellisuuden tähden.
Karkeasti heittämällä huomasin (ilokseni?) että (no tietty viikosta riippuen mutta näin keskimääräisesti) syön punaista lihaa viikossa juuri ja juuri ehkä tuon 300 grammaa, jos sitäkään, ja toisen samanmoisen niitä muun värisiä lihaisuuksia. Joskus on kyllä viikkoja kun huomaan olleeni syömättä mitään lihaa pariin päivään. Minussa asuu siis hyvin potentiaalinen kasvissyöjä. Siihen en kuitenkaan tietoisesti ryhtyisi proteiinihitler -ominaisuuden takia.
Lauantaina oli luvassa tyttöjen kanssa get-together Ravinteli Huberin antimien äärellä. Itselleni paikka oli aivan uusi ja asiat mitä olin ennakkoon paikasta kuullut oli, että pääosaa näyttelee LIHA, ja että paikka oli valittu Tamperelaisessa kaupungin toiseksi parhaaksi pihvipaikaksi. Osasin kyllä odottaa jotain ekstriimiä näin kesysti ja aina täysin kaikki kypsäksi kokkaavana lihansyöjänä, mutta lihan pirteä vaaleanpunaisuus ja lihan rakenne sai mut lähes voimaan pahoin. Älkää ymmärtäkö väärin, minun mielestäni possut ja lehmät on syötäksi tarkoitettu, ravintoketjun mukaisesti ja yksinkertaisesti siitä syystä että muuten meillä planeetta täytyisi ammuista ja nöfnöfeistä, mutta koska itse syön lihani pienissä paloissa ja pienissä määrin, usein salaateissa tai keitoissa täysin kypsennettynä, nämä lähes raa’at lihan kimpaleet sai mut tunteen itseni lähes (sopivasti teeman mukaisesti) vampyyriksi. Minun lautaselleni pleitiltä taisikin eksyä vähiten sitä itseään, mutta en sentään nälkäiseksi jäänyt!
Liha oli kyllä hyvää ja lisukkeet vielä paremmat. Rafla ulkoasultaan, palvelultaan ja ilmapiiriltään oikein hyvä. Ja bonuksena vahvistuksen siitä että en todella ole niitä aitoja pihvinaisia.
Koska olen pohdiskellut kokonaan päihteettömän elämän mahdollisuutta, olin myös lauantaina alkoholittomalla linjalla. Satunnainen tupakointinikin on jäänyt kun tajusin kerran ihan vaan ajankulusta tupakkaa polttaessa että hyi fak ja tumppasin. Eipä ole savuttelun tarve sen jälkeen mieltä vaivannut.
Alkoholittomana on oikeastaan melko helppo olla nykyään. Huberin listallakin on ilahduttavan ja yllättävän paljon alkoholittomia vaihtoehtoja ja muualtakin saa jo pelkän pohjaan palaneen yökahvin sijasta vissyjä, mehuja ja alkoholittomia drinkkejä. Paras paikkahan illan jatkeeksi olikin Minibar jossa joinkin huikeen pirtsakan lasillisen! Kuten kuvasta näkyy, alkoholiton peittoaa miestä väkevämmän drinksun myös koossa!
Eniten lauantain alkoholittoman linjan kokeilu ilahdutti minua sillä että kukaan ei noteerannut sitä kielteisesti. Olen nimittäin aiemmin kokenutta sosiaalista painetta ja tarvetta juoda kun muutkin juovat. Koska kun lähdetään iltaa viettämään sitä on nostettava lasia muiden mukana vaikka itselle se ei maistuisikaan. Nykyisin tykkään elämästä ja ihmisistä niin paljon selvinpäin että en halua hukata hetkiä pienessä sievässä, isossa rumassa kuin dagen efterissäkään. Ja kun siihen lisätään se fakta että alkoholi ei vaan minusta maistu kovin hyvälle, en nää syytä miksi joisin.
Mutta kaljasta jäätelöpurkkiin. Olen tainnut löytää heikkouteni. Pentti&Jere jäätelöt. Aikeissa on maistaa kaikki maut läpi ja nyt ollaan jo 5/14.
Suomessa noita makuja on vielä jenkkeihin verrattuna hyvin vähän, mutta saahan sitä aina käydä haaveilemassa täällä.