Poikia hyllyjen välissä
Tiedättekö sen tilanteen kun törmäät ruokakaupassa ulkonäöltään ja olemukseltaan kiinnostavaan miesolentoon. Tekisi mieli seurata pojan jalan jäljissä lävitse ruokakaupan ja tarkkailla olennon toimia.
Jep mä olen monta kertaa havahtunut siiihen että huomaan tuuppasevani käteni samaan appelsiini vuoreen tai samaan huojuvan telineen muovipussirullaan jonkun silmää ilahduttavan kanssa. Olen myös vahingossa kiertänyt ympäri maustehyllyä päinvastaiseen suuntaan kuin poika aiheuttaen lähes kissa ja hiirimäisen leikkitilanteen sekä hymyillyt pöllösti rahkahyllyllä vieressä olevalle toiselle valinnanvaikeuden uhrille. Ja nämä sattumathan saa ruusunpunaistenlasien lävitse maailmaa tarkkailevan nuoren neidin aivan päästänsä pyörälle ja demonstroimaan mielessään jos jonkilaisia häitä jo siihen piimähyllyjen eteen.
KUNNES huomaan että joko vanavedessä seuraa olentoa hetkeä myöhemmin tyttöystävä, kaverit tai nimetön huutaa rusketusrajallaan sinut kauemmaksi. Tai muistat että ei Suomessa tuntemattomat ihmiset vaan juttele toisilleen ruokakaupassa.
Olen siis sitä mieltä että ah niin amerikkalaisen elokuvan tai eurooppalaisen kirjanjuonen tyyppinen harha että ruokakaupassa oikeesti voisi törmätä potentiaaliseen rakastusolentoon, on niin harmillisen epätodennäköistä että olisi parempi jättää haaveilu kokonaan ja keskittyä suorittamaan vain sitä kaikkein pyhintä ja hauskinta arkirutiiniani eli ruokakauppailua.
Eilen kuitenkin salilta suoraan viipottaessani edellisen päivän kiharat silmillä havaitsin taas tällaisen olennon olemassaolon heti astuessani vihannesosastolle. Muistaessani yllä mainitun faktan tästä karusta maailmasta, totesin että olipa nätti mies ja siirryin raejuustojen maailmaan. Huomasin kuitenkin että tämä olento tuntui (tahattomasti) seuraavan minua ja vilkuili, kuitenkin hyvin epäonnistuneesti muka ikään kuin huomaamattomasti, minua leipähyllyn edestä. Ja katsoipa nätisti silmiin kun tuli vastaan pakastehyllyjen välissä.
Vaan voi kurjuus tätä suomalaista luonnetta. Vaikka kumpikin varmasti olisi mielellään heittänyt vaikka viattomat moikat toiselle, ei sellaista vaan valitettavasti tapahdu kun kerran ruokakaupan olemassa olon historiassa. No lopputulemana voi kuitenkin sanoa että jäähän näistä arjen ihanista ja piristävistä tilanteista kuitenkin hyvä mieli kotiin vietäväksi, sen pitkän kassakuitin lisäksi.