Rakkaus on kärsivällinen – olinko minä?!
Rakkaus on kärsivällinen
Varsinkin silloin kun Hyvän Miehen artikulaatio puhellimessa on niin h-i-d-a-s-t-a että ehdin leipoa kakun ja imuroida kiireettömästi ennen kuin hän pääsee pointtiinsa.
Rakkaus on lempeä
Varsinkin silloin kun olen raahautunut iltamyöhään vielä Hyvän Miehen luo, kävellyt kaupan ohi ajatellen että nyt ei onneksi tarvitse käydä kaupassa ja Hyvä Mies on syönyt minun iltapalaksi tarkoitetun pizzan palan jääkaapista.
Rakkaus ei käyttäydy sopimattomasti
Varsinkaan silloin kun kiukkukäyräni on taivaissa ja puran sen täysin viattomaan Hyvään Mieheen.
Rakkaus ei katkeroidu
Varsinkaan silloin kun pidän Hyvää Miestä hereillä kostoksi siitä että hän herätti minut ja nyt en saa enää unta.
Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa
Varsinkaan sinä aamuna kun, herkkäunisena valojen päälle laittaminen nukahtamisvaiheessa vie koko loppuyön uneni, istun toimistolla pää sen tuntuisena kun olisin vetänyt eilen illalla kaatokännit. Ei, en vetänyt, Hyvä Mies vaan sytytti valot nähdäkseen kävellä eteisen päästä toiseen.
Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Ja kärsimyksen todella tuntee tänään päässä, turvonneissa silmissä, särkevässä purukalustossa ja jyhmivässä niska-hartiaseudussa. Niih ja siellä sydämen ja omantunnon sopukoissa myös.