Talven keskellä

”Lähdetään kauas pois, sinne mis on lämmin…”

Työmatkalla aamulla kun napeista korviin soi Raappanan Kauas pois, talvitöppösten alla narskuin mukavasti lumi ja nenän päätä nipisteli pakkanen, mä mietin että eihän tässä oo hullumpi olla.

Jännä juttu sinänsä, koska useimmille tämä biisi (+ aamuinen pakkaskävely töihin) olisi synnyttänyt kahta kauheamman palon lähteä tosiaan kauan pois lämpimään, mutta mulle se oikeastaan antoi vaan rauhallisen odotuksen tunteen kevään ja kesän suhteen. Ei oo vielä kiire mihinkään. Vielä saa olla kolosessa ja suunnitella. Suunnitella tulevaa ja tulevaisuuta. Nauttia rauhassa siitä odotuksen tunteesta joka kasvaa kevättä kohden ja nostaa mieltä valon lisääntyessä. 

Vuoden paras hetki on se keväinen päivä kun tajuat että kevät on päällä täysillä ja ihan justiinsa ylitetään raja alkukesään. Sen takia mä jaksan tätä loputtoman tuntuista pimeyttä ja kylmyyttä.

Nyt tuntuu siltä että tämä talvi on vielä aikaa valmistautua johonkin uuteen. Ihan kuin odottaisin jotain mullistavaa tapahtuvaksi. No muutoksen suunnittelu luonnollisesti aiheuttaa sellaisia tunteita.

Elänkö siis murroksen kynnyksellä. Taikatalven keskellä.

Vai harrastanko haaveilua vaan. Oli tilanne kumpi vaan, on mukavaa ja lohdullista vielä pysytellä piilossa talven sydämessä. Tehdä strategiaa…

Ja kerätä voimia ja intoa tulevaan.

Ja mistä sitä voimaa ja intoa saa? No talviurheilusta, ystävistä ja läheisistä, jäätelöstä ja Hyvästä miehestä!