Tiellä aikuisuuteen oppii:
Tiellä lapsuudesta aikuisuuteen oppii:
Syömään omenan karaan asti. Lapsena ojensin ompun äitille jo parin haukun jälkeen koska siemenkota oli jo näkyvissä.
Syömään, ja sitä myötä myös rakastamaan sillejä. Lapsena ne näytti, haisi ja oli koostumukseltaan aivan käsittämättömän kuvottavia.
Huomaamaan kuinka aina on perjantai. Lapsena pyysin äidin usein keksimään itselleni tekemistä kun päivät kuluivat niin tuskasen hitaasti. Vaan ei ole ongelmana tämä enää! Lisää tunteja ja energiaa kiitos! Ainoa hyvä seikka tässä on se että tuntuu kun kokoajan olisi jo perjantai!
Tien pätkällä teini-iästä aikuisuuteen oppii:
Laittamaan viiliin sokeria, ja voita leivän päälle, kohtuudella. Sitä ei tarvitse kaataa koko sokeripussia viilin päälle ja raapasta oivariinia puolta pakettia ruipparin seuraksi. Tai juoda kerralla kahta viinipulloa. Tai polttaa kahta tupakka-askia illassa. Tai käydä salilla joka helvetin päivä puristelemassa kaikki mehut pois.
Olemaan tekemättä hiirulaisesta jättirottaa. Maailmani ei enää kaadu (lue: itkupotkuraivaroidu) siihen että äiti ei löytänyt, kiireissään ja väsyksissään, töiden jälkeen kaupasta lempijugurttiani vaan osti sen sijasta jotain muuta mitä muisti minun syövän.
Huomaamaan että maailma ei pyöri itsesi ympärillä saatikaan toimi niin kuin Sinä haluat. Ja tästä suivaantuneena kosta sitä kaikille, ja kaikelle, vastaantulevalle kuten maailmalle, äitille, poikaystävälle, ihmiselle joka kysyy neuvoa kadulla tai ihmiselle joka kävelee edessäsi liian hitaasti.
Olemaan (siteeratessani ystävääni) syömättä itseään ulos kaikista lempiherkuistasi. Kun sitä kerran teininä keksi kananuggetit ja majoneesin niin niitä syötiin seuraavat puoli vuotta, joka päivä, joka aterialla. Tai Makarooni sotkettuna ketsupilla. Tai riisifrutit. Joka päivä, joka aterialla. Tosin sama vika vaivaa ajoittain edelleen: kardemummapuuroa aamiaisella, lounaalla, iltapalaksi! Niin että tietää mikä ei maistu enää maaliskuun jälkeen, ikinä.
Sivutiellä syömishäiriöstä aikuisuuteen oppii:
Olemaan välittämättä mitä muut (yhteiskunta ja ilkeät ihmiset) ajattelevat ja haluavat sinun olevan. Rakennat oman onnellisen elämäsi koska sinä olet ainoa joka sitä elää.
Että ihminen on kokonainen ihman sitä toistakin. Yksilö itsenään voi elää täysin onnellista ja hyvää elämää. Onnellisuus lähtee itsestä. Muut asiat ja ihmiset vaan voi lisätä tai vähentää sitä. Onni ei siis löydy toisen ihmisen löytämisestä niin kuin olin aiemmin vakuuttunut. Vaan itsensä löytämisestä ja hyväksymisestä.
Luottamaan elämään ja siihen että se kantaa. Kantaahan se muitakin. Niitäkin jotka ovat kolme kertaa isompia tai pienempiä kuin sinä.