Turvaaja
Turvaaja on yksi niistä, jotka mä menetin syömishäiriölle. Ei niin että kyseisellä henkilöllä olisi ollut mainittu sairaus, vaan jonka sijasta mä päätin valita oman pakkomieleisen elämäni. Turvaajan tapauksessa mä siis valitsin parisuhteen ja ihanan henkilön sijasta pysyä oman pakkomielteeni pyörteissä.
Tämä palomies tupsahti mun elämään oikeastaan akuutimpana aikana sairautta. Monesti ihmettelen miten se sinne onnistui tupsahtamaankaan, silloin en löytänyt sijaa edes ystäville, saati sitten miesten ajattelulle. Jotenkin se sinne kuitenkin löysi ja mä tykkäsin siitä samantien.
Alusta asti Turvaaja oli lähes täydellinen mies. Meillä oli samat arvot, harrastukset ja mielenkiinnon kohteet. Se sai mun oloni alusta lähtien hyväksi ja turvalliseksi. Samalla mä sain paapoa sitä niin paljon kun halusin. Mun kaverit ja sen kaverit tuli toimeen loistavasti ja mun porukat tykkäs siitä kun dokut Dooris viinasta. Mä en voinut uskoo et tommosia miehiä oli vielä olemassa. Mä sain vihdosta viimein kukkia ja kehuja niin että korvat heilu! Lisäksi se ymmärsi ja hyväksyi mun tautisen pakkomielteeni syömiseen ja liikuntaan. Jostain syystä kumminkaan siellä syvimmässä sopukassa sydäntä ei liikahtanut mikään. Siitä huolimatta mä jäi siihen ja odottelemaan josko sekin lihas osoittaisi elon merkkejä.
Me touhuttiin ja harrastettiin yhdessä kaikkea mitä mä olin aina parisuhteelta halunnut. Kaikkea sitä mihin aiemmilla miehillä ei riittäny luonne tai kiinnostus. Me tutustuttiin toistemme elämiin täysin, ja melkoisella vauhdilla. Ihanin muisto meistä oli siirappinen halimus loma mun synttärien kunniaksi keväällä 2011. Kaunein lupaus mikä mulle jäi mieleen tältä matkalta oli lupaus uudesta reissusta. ”Mä vien sut Espanjaan heti kun saat pari kiloo lisää ittees” – ”Ai, eikö mentäs mielummin vaikka Braziliaan?” -”Kuule, sellaseen tarvii sit jo 5 lisäkiloo tyttöseni!” 😀
Turvaajalla oli taito kannustaa ja ymmärtää mua mun häiriön kanssa. Jos en olis paremmin tiennyt olisin voinut luulla että se oli itse myös sairastanut kyseisen kurimuksen.
Me oltiinkin tosi hyvä pari, paperilla. Vähän aikaa seurusteltuani mä heräsin kuitenkin siihen että loppujen lopuks jos suhteesta riisui kaikki oheistuotteet pois, se ei itsessään tuntunut missään. Siitä taisi puuttua jotain oleellista.
Pikku hiljaa mua alkoi ahdistaa ja ärsyttää kaikki sen tavat ja toimet. Mua ärsytti myös se että joku oli näkemässä mun elämän kummallisuuksia ja kuuntelemassa niitä kiukutteluja joihin joku tai jokin muu oli syyllinen. Mä halusin olla rauhassa häiriöni kanssa. Olin kai niin itsekäs että halusin pitää sairauteni, koska se oli edelleen se mikä oli vaan ja ainoastaan mun, ei kenenkään muun. Lisäksi meille tuli usein kinaa mun tarpeesta terapiaan tai ylipäätään mun syömisestä tai siihen liittyvistä asioista. Joskus se kuvitteli että mä valehtelin sille mun syömisistä, mutta sitä mä en kyllä koskaan tehnyt. Siinä mielessä mä olin epätyypillinen syömishäirikkö, sillä mä en koskaan valehdellu syöneeni jo tai piilottanu ruokaa. Mä olin aina ihan rehellisesti ja avoimesti vaan syömättä :D
Mä olen mietiskellyt että johtuiko tunteen puute siitä että mä taisin olla tuolloin kykenemätön tuntemaan mitään muuta kun pelon ja vihansekaisuutta itseeni ja maailmaa kohtaan vai puuttuko meiltä todella se kemia. Ainakin taisin tehdä sen tunteen heräämisen mahdottomaksi jatkuvasti keskittämällä kaiken energiani vaa’alla juoksemiseen. Joko tai Erittäin hienon ja komean miehen kanssa mä kuitenkin sain kunnian kulkea hetken käsikädessä. Meidän äitikin jäi ikävöimään sitä, todennäköisesti vielä enemmän kuin mä.
Tällä hetkellä Turvaaja on Lähi-idässä turvaamassa tuntemattomien rauhaa.
Tämä mies ei ole ainut henkilö jonka ohi mä kuljin. Niin monen monta uutta ja vanhaa tuttavuutta meni ohi tai kaikkosi sen hetkisen elämäntapani takia. Mä kannoin mukanani näkymätöntä surun ja kiukun hajuista sumupilveä jota kestivät vain kovanenäisimmät. Tosin ehkä ne muut oli uhrattava, jotta loppujen lopuksi löysin polun jonka päästä löytyy oikea Madde. Ja tärkeimmät ovat palailleet sitä mukaan kun tyttökin on palaillut entiselleen.