Aiemmasta ammatistani on jäänyt painamaan hoitamani raskaudenkeskytykset, jos tämä aihe tuntuu raskaalta suosittelen, että jätät tämän kertomuksen lukematta.
Työskentelin sairaalassa sekaosastolle, jossa hoidettiin kaiken muun lisäksi alle 24-viikkosten keskeytyksiä. Toisin kuin pikkuviikkoiset keskeytykset, joita tehdään ikäperustein, sosiaalisin perustein yms, nämä tehtiin sikiöperustein. Sikiöt olivat varsin haluttuja lapsia, joiden terveydentilan vuoksi jouduttiin turvautumaan keskeytykseen.
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi27050
Linkissä kooste Käypä hoito-sivuston tiedoista koskien raskaudenkeskeytyksiä.
Avaisin vähän huonointa kokemusta pitkäviikkoisesta keskeytyksestä. Olin sairaanhoitajaopiskelija, joka toimi perushoitajan sijaisena kesätöissä, kolleegoina kätilöitä ja sairaanhoitajia. Potilaanamme oli 3-kymppinen nainen, joka odotti ensimmäistä lastaan. Ultraäänessä oli todettu vakavia poikkeuvuuksia kasvussa ja lisätutkimuksissa oli paljastunut, ettei sikiö tulisi kestämään raskauden loppuuun asti saatika elää lapsena. Olin ollut lisäkäsinä useammassa keskeytyksessä ennen tätä, joten tässä tilanteessa annettiin minulle vapaamat kädet toimia. Lääkkeellisesti pehmiteltiin kohdunkaulaa ensin paikallisesti, sitten kielenalustablettein. Kun kohdunsuu oli riittävän auki, potilas ponnisti sikiön alakautta ulos. Potilas oli selinmakuulla polvet koukusssa, jotta ponnistaminen onnistuisi. Sikiön otin vastaan jalat edellä, hento napanuora jatkonaan. Napanuoraan laitettuun kaksi puristinta ja leikattiin poikki niiden välistä. Pienen sikiön kuljetin pahvisessa kaarimaljassa huuhteluhuoneeseen siistittäväksi ennen kuin sen voi tuoda synnyttäneelle näytille. Vein sikiön huuhteluhuoneesseen aikomuksenani siistiä sikiö.
Siirtyessäni osastonkäyätävää pitkin, huomasin sikiön liikkuvan. Kun pääsin huuhteluhuoneeseen, totesin sen liikkuvan kunnolla. Kätilökolleegani järkyttyi liikkuvasta sikiöstä niin, ettei hänestä saanut seuraa huuhteluhuoneeseen. Hän kehoitti minua jättämään sikiö yksin ja tulemaan pois huuhteluhuoneesta, mutta inhimmillisyys minussa ei antanut sille myöden. Vaikka ihmisyyden raja menee 24-raskausviikossa, en silti pystynyt mielessäni kohtelemaan tätä sikiötä yhtään sen epäinhimmillisemmin kuin toisella osastolla olevaa 24-viikolla syntynyttä keskosvauvaa. Sikiö liikkui hätääntyneesti ja oli viluissaan. Sikiö vaikutti rauhoittuvan kun laskin käden sen ylle. Siispä seuraavat kolme varttia meni siinä, että lohdutin sitä, mitä moni pitää pelkkänä solumöykkynä. Lääkkeellistä kuolemaa ei näille ”solumöykyille” voi suoda, sillä lääkettä voi antaa vain ihmisille ja näitä ei pidetä sellaisina. Naispotilas kyseli sikiön perään useamman kerran tämän 45min aikana, mutta kätilökolleegani keksi tekosyitä ajan voittamiseksi. Elävää sikiötä ei voinnut tuoda näytille, ettei naispotilas järkyttyisi. Käytäntö oli, että sikiöt tuotiin näytille siistittynä ja kuolleina. Kun sikiö loppuviimein lopetti liikkumisen ja hengittämisen yrittämisen, pesin sikiön valuvan kraanan alla ja asettelin sängyksi petaamaan kaarimaljaan.
Kesätöitteni päätyttyä, osastolle oli otettu käytäntöön aloittamani tapa, jossa kaarimaljat pedattiin valkoisin nenäliinoin, jotta sikiö näyttäisi lepäävän pienellä sängyllä, kun se tuotiin näytille perheelle.
