”Et kai meinaa päättää päiviäsi”

Potilastoverini kysyi aika suoraan että, ”et kai meinaa päättää päiviäsi”? Että ilmeisesti alakuuloisuuteni on ollut muillekin huomattavissa vaikka en ole hirveästi avautunut voinnistani muille. Todettiin yhdessä, että tuskin olen ensimmäinen saatika viimeinen, joka tällä osastolla sellaista suunnittelee. Ajankohtaista ei mielestäni ole itsemurha-aikeet, mutta sitä en kiellä ettenkö olisi ollut niistä syistä teho-osastolla muutamankin otteeseen viimeisen vuoden aikana. Voin vaan ottaa askeleita pois päin niistä ajoista. Omahoitajaa kuunnellen ”et voi unohtaa menneitä mutta voit päättää toimia toisin jatkossa”. Omahoitajien kanssa keskustellessa tulee mieleen, että ehkä kaikkille tekisi hyvää retriitti paikkaan, jossa voi keskittyä kasvuun ihmisenä. Koska siitä tässä on minusta kyse, kasvua pois virheellisistä ajatusmalleista.

Suhteet Oma elämä

Poikien kanssa asiointia

Eristysyön vuoksi en ole saanut neuloa tai viettää aikaa omassa huoneessani. Tämä on johtanut siihen, että on tullut asioitua poikien kanssa enemmän. Toinen näytti minulle hänelle tarjotulla tupakalla taikatemppuja ja toinen lauloi minulle nimikkolaulua ”you’re a nicotine junkie, stuck in a mental asylum”. Katsottiin porukalla Gladiaattoria digiboksilta. Tästä en pahemmin nauttinut. Asuttuani väkivaltaisessa Etelä-Afrikassa vuoden teini-iässä, en ole nauttinut väkivallasta viihteenä. Gladiaattorin loputtua katsottiin maikkarilta Bumtsibumia, jonka aikana revettiin yhteislauluun hoitajien ihmetykseksi. Lauluna oli Aikakoneen Keltainen (toukokuu). En osaa sanoa mikä siinä laulussa juuri natsasi, mutta erimieliset yhtyi hoilaamaan samaa säveltä ilman riitaa. Oli aika inhimmillinen hetki.

Neule on edennyt kivasti. Pojatkin ovat kiinnostuneet neulomuksistani. Huomenna tulee H&M.ltä tyttärelleni iso liuta vaatteita. Lapsilisän olen muuten siirtänyt sairastamiseni aikana lapsen isälle, joka huolehtii tyttärestämme sairastamisen ajan, mutta tässä kuussa se menee uusiin vaatteisiin.

WhatsApp Image 2017-03-19 at 19.47.18.jpeg

 

Suhteet Oma elämä