Muistin pätkiminen

Tiedän sähköhoidosta olevan apua, joten halusin sitä. Sen haittavaikutuksia on päänsärky, muistamattomuus ja uuden oppimisen vaikeus. Nyt kärsin kaikista edellä mainituista. Kiusalliseksi sen tekee, että uusin yliopistokurssi alkoi eilen ja pitäisi niitä tehtäviä saada tehtyä.

Sosiaalityöntekijän kanssa säädin vero- ja raha-asioita aamulla. Huomenna iltapäivällä tapaan toimintaterapeuttia. Kiva, että kuukauden säilytyksen jälkeen alkaa vihdoin tapahtumaan jotain.

Aamusta taas sähköön ja kohti parempia hetkiä.

Suhteet Oma elämä

Tyttären vierailu

Äitini toi tyttäreni vierailulle tänään. Oli jälleen kerran aivan ihan nähdä tyttöäni. Kävimme moikkaamassa terapiakissaa, askartelimme ja pelasimme korttia. Tyttö osaa jo taitavasti China Hand.iä ja korttien laskemisen alkeita.

Joku kysyi minulta tänään pelkäänkö täällä.

Pelkään täällä aika usein, mutta puhumalla ja tilanteita ennakoimalla pääsee aika monesta pahasta tilanteesta ehjin nahoin. Harhaisten kanssa en ala väittelemään todellisuuden realiteeteista, väkivaltaisen kanssa en ryhdy valtataisteluun, ärtyneen osaan jättää yksin huoneeseen jne. Kaikesta oppii seuraavaa päivää varten. Ehkä myös pelkään väkivaltaa hieman vähemmän kuin tullessa. Tukasta repiminen tai lyöminen on mitä odottaa voi eikä se ole niin kamalaa. Voisi sitä pahempia asioitakin tapahtua.

Yritän rentoutua vaikka seura on mitä on, sillä tämä on nyt minun kotini, ainakin seuraavat 4 kk.

Pelkäämistä tulee välttää. Yritän kohdata kaikki potilastoverit ihmisinä. Keskustella heidän kanssaan omalla tasollaan. Jos jotakuta riivaa tietty harha, en väitä vastaan vaan yritän keskustella sen harhan lomassa. Eräs potilastoveri kertoi minulle siitä, kuinka hänen sydän pyähtyi kerran ja ainoa tapa pysyä hengissä oli pysyä liikkeessä. Tähän totesin, että ”oli varmasti pysäyttävä kokemus”.

WhatsApp Image 2017-03-12 at 20.39.23(1).jpeg

 

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus