Äitini toi tyttäreni vierailulle tänään. Oli jälleen kerran aivan ihan nähdä tyttöäni. Kävimme moikkaamassa terapiakissaa, askartelimme ja pelasimme korttia. Tyttö osaa jo taitavasti China Hand.iä ja korttien laskemisen alkeita.

Joku kysyi minulta tänään pelkäänkö täällä.

Pelkään täällä aika usein, mutta puhumalla ja tilanteita ennakoimalla pääsee aika monesta pahasta tilanteesta ehjin nahoin. Harhaisten kanssa en ala väittelemään todellisuuden realiteeteista, väkivaltaisen kanssa en ryhdy valtataisteluun, ärtyneen osaan jättää yksin huoneeseen jne. Kaikesta oppii seuraavaa päivää varten. Ehkä myös pelkään väkivaltaa hieman vähemmän kuin tullessa. Tukasta repiminen tai lyöminen on mitä odottaa voi eikä se ole niin kamalaa. Voisi sitä pahempia asioitakin tapahtua.

Yritän rentoutua vaikka seura on mitä on, sillä tämä on nyt minun kotini, ainakin seuraavat 4 kk.

Pelkäämistä tulee välttää. Yritän kohdata kaikki potilastoverit ihmisinä. Keskustella heidän kanssaan omalla tasollaan. Jos jotakuta riivaa tietty harha, en väitä vastaan vaan yritän keskustella sen harhan lomassa. Eräs potilastoveri kertoi minulle siitä, kuinka hänen sydän pyähtyi kerran ja ainoa tapa pysyä hengissä oli pysyä liikkeessä. Tähän totesin, että ”oli varmasti pysäyttävä kokemus”.