Painajaisten yö

Kirjoitettuani raskaudenkeskeytyksissä avustamisestani, näin niistä luonnollisesti unia viime yönä. Heräsin kylmänhikisenä ja yövuoron hoitajiin en saannut kontaktia. Unessani olin pienten sikiöitten ainoa turva. Lohdutin niitä kunnes ne kuolivat. Asian ajankohtaisuus arjessani saa minut tuntemaan, että minun olisi tehtävä jotain muuttaakseni huonoksi todettua käytäntöä. Ymmärrän, ettei käytäntöjen muuttaminen ole yksin minun harteilla, mutta tunnen, että jonkun olisi tehtävä aloite niin miksi en minä? Jos Suomen lainsäädäntöön saisi muutoksen, että sikiöitä saisi lääkitä, niin niille voisi tarjota kivuttomamman kuoleman. Hyvinvointiyhteiskunnassa on vaikea hyväksyä moista epäkohtaa, että pieniä ihmisen alkuja kohdellaan niin brutaalisti. Jos esimerkiksi heitä voisi lääkitä jo kohdussa niin että ne saisi kuolla kohdun rauhassa ennen traumaattista synntyskanavan läpi tulemista tai viimeistään niin, että heille voisi tarjota eutanasian, jos he syntyvät elävinä.

Pitääkseni ajatuksiani muualla harjoitin aikuisten värityskirjan värittämistä. Värittäessä ajatukset voi keskittää siinä hetkessä olevaan tehtävään ja jättää häiristevät ajatukset toisaalle.