Siivouspäivä. Joka viikko on siivouspäivä. Siivouspäivähän tarkoittaa sitä kunnon siivousta. Siivousta, missä matot viedään ulos, pölyt pyyhitään katosta lattiaan, vasemmalta oikealle, ylhäältä alas. Unohtamatta ilmastointiaukkoja ylhäällä ja lattiakaivoja alhaalla. Ja kaikkea siinä välissä. Keittiön kaapin pinnat, kaakelit, lattialistat, kylppärin seinät, sauna, lauteet, petivaatteet, wc-istuin, lavuaarit, ikkunalistat ja niin edelleen. Lista on loputon. Mainitsinko jo pyykit ja tiskit, nehän on tähän vielä päällisiksi. Pesua, tomutusta, pöllytystä, hinkkaamista, viikkaamista. Ihanaa siivouspäivä, jei.
Kerta viikossa siis siivouspäivä. Muina päivinä vain pölyt, imurointi, tiskit, pyykit, lelut, normit, hupsut, tupsut ja muut. Eikä kukaan muu kuin MINÄ osaa tehdä meidän siivousta. MINÄ MINÄ MINÄ!!! Mies on joskus yrittänyt imuroida. Mä tarkastan sen jäljet. Ei osannut taaskaan. Ei ottanut sohvan alta. Kaivan imurin kaapista ja aloitan uudelleen. ”Josko älyäis seuraavalla kerralla.” Tiskikoneeseen laittoi astiat väärin, täytyy siirrellä niinkun kuuluu. Astiakaappikin on ihan sekasin, lautaset siirtänyt vasemmalle. ”Ai laitoit pyykkikoneen päälle?!?” ”Tuleekohan vaaleanpunaisia vaatteita.”
Siivouspäivänä olen hermot riekaleina. Raivona. Tuntuu että silmät pullistuu päästä. Kaikki on tiellä eikä kukaan ymmärrä että siivota täytyy. Kun tulee siivouspäivä, muu perhe lähtee retkelle, kotoa pois. Saan siivota rauhassa. Ainoa ongelma: tulevat liian aikaisin. Ei kunnon siivousta parissa tunnissa tehdä, siinä menee koko päivä.
”Älkääs lapset nyt sotkeko kun on justiinsa siivottu!” Kuulostaako tutulta?

Meillä näytti ennen tältä.
 

(Kuva: Puustelli) Onko siistiä? Onko kiiltävää? Näkyykö tahroja? Ihanan valkoista?
Meidän olohuone näytti ennen tältä.
 

(Kuva: Sotka) Ihanan harmonista? Tilaa ja tyhjää? Avaraa? Harmaata? Mieli lepää?

Vai lepääkö? Mä olen pohtinut siivousta paljon. Todella paljon kun nyttemmin esimerkiks kaikenmoiset Konmarit ottaa, tulee ja valtaa, villitsee. Ja mitä, ahdistaa?
Nyt jälkeenpäin mä voin sen sanoa ja myöntää. Mulla on ollut siivousneuroosi. Sillon en sitä älynnyt. Luulin, että kuuluu asiaan. Nyt tajuan kuinka sairas olen ollut. Mä olen tajunnut että mun lapsuudenperheeni toimintahäiriö on sairaus, joka vaikutti muhun lapsena ja vaikuttaa muhun aikuisena. Olin just saanut lapsen. Olin mennyt naimisiin. Mulla oli tietynlainen kuva, millainen äiti mun pitää olla, millainen koti meillä pitää olla mun lapselle. Ja mä siivosin. Ai maailma, mä siivosin!

Muutama vuosi sitten kaikki oli lähellä kaatua. Mä, mun parisuhde, mun perhe. Parisuhdeterapian myötä mulle alko valkenemaan tää siivous-juttukin. Se oli pakoa. Pakoa omasta päästä, omista ajatuksista. Pakoa läheisten ongelmista. Pakoa musta itsestäni. Kun koti oli kunnossa ja siisti, oli pää edes jotenkin järjestyksessä, se auttoi hallitsemaan kaikkea muuta pahaa maailmaa ja kaaosta.
Helsingin yliopiston psykiatrian professori, ylilääkäri Hasse Karlsson kuvaa neuroottisia häiriöitä siivouksen suhteen näin:”Sairaus se on vasta silloin , kun se saa kohtuuttomat mittasuhteet ja sotkee muiden asioiden hoitamista.” Siivouspäivät ja ”normaalit” ylläpitosiivoukset sotki mun muiden asioiden hoitamista. Pahasti.

Tänään meillä näyttää tältä:

Onko hirveet tiskit? Tekiskö mieli hinkuttaa ja pistää fairi laulamaan?
Ja pyykkikori näyttää tältä. Kone huutamaan ja omot kehiin? (pyykistä postaan jatkossa vielä lisää) Siinä on muuten kaks koria, toista ei vaan näy.
 

Mä olen parantunut. Se on vienyt aikansa ja välillä siivoushulluus yrittää pilkottaa jostain raosta mutta olen oppinut elämään sen kanssa enkä anna sen häiritä. Meidän koti ei ole likainen, emme ui epäsiisteissä vuodevaatteissa, lapsemme ei kulje likaisissa vaatteissa. Mutta meillä on sekaista. Tavarat hujan hajan. Tavaraa on paljon ja tilaa liian vähän.
Joka päivä mä teen valintoja. Laitanko mä astiat nyt vai menenkö syömään taaperoni minulle tekemää leikkipullaa hänen minikeittiöönsä? Imuroinko nyt vai katsonko lapseni tekemän you-tube-videon jota hän innokkaasti haluaa mulle näyttää? Jätänkö tiskit huomiseen ja kömmähdän mieheni kainaloon? Viikkaanko pyykit vai hengähdänkö ja katson lemppariohjelman? Siivoonko ja millä hinnalla? Mistä tai keneltä se on pois? Voinko tehdä tämän huomenna?
Mä olen oppinu relaamaan, ottamaan elämän rennommin. Nautin arjesta täysin rinnoin. Tulee aika jolloin mullakin on siisti koti eikä kukaan ole sitä sotkemassa vaikka haluaisin.
Nykyään laatuaika rakkaitteni tai itseni kanssa voittaa. 99%sti.
 

Ootko sä siivousneurootikko? Oletko miettinyt, onko siivoushulluudellasi joku syvällisempikin syy? Minkä kaiken edelle siivoomisesi menee?