Ajatuksia äitiydestä

Lähes kolme viikkoa on vierähtänyt kuin siivillä tässä vauvakuplassa. Sairaalassa sain kerättyä muutamassa vuorokaudessa kiitettävän univelan ja sen tasoittaminen ottikin sitten aikansa. Onneksi pääsimme kotiin vain kahden sairaalapäivän jälkeen ja minä sekä vauva pääsimme lepämään isän hoitaessa taloutta. 

Olen miettinyt millä nimellä sinua kutsuisin tässä blogissa ja luontevimmaksi vaihtoehdoksi on muodostunut raskauden aikainen nimesi BC. Se on lyhenne sanoista ”bear cub” ja olemme isäsi kanssa kutsuneet sinua sillä nimellä siitä asti kun raskaustesti viime toukokuussa näytti positiivista. Se olkoon siis kutsumanimesi myös tässä blogimaailmassa. 

Kuvassa pikkukarhu, joka on juuri kotiutunut sairaalasta

Alkutaipaleemme sairaalasta kotiutumisen jälkeen sujui väsymyksestä huolimatta oikein hienosti. Ainoa huolenaihe oli maidon tuotannon vähäisyys ja jouduimmekin antamaan BC:lle korviketta pullosta aina imetyksen perään. Paino oli sairaalassaoloaikana päässyt laskemaan n.9% ja jouduimme heti parin päivän päästä kotiutumisesta neuvolaan painotarkastukseen. Painonnousu oli käynnistynyt kotona kuitenkin hyvin ja jo yhdeksän päivän iässä BC oli ylittänyt lähtöpainonsa 3726g melkein sadalla grammalla. Nyt reilun kohta kolmen viikon iässä painoa on kertynyt tasaisesti lisää ja veikkaisin, että neljän kilon rajapyykki on jo saavutettu. 

Tässä imetyksen ja vaipanvaihdon lomassa olen ehtinyt miettiä paljonkin äitiyttä ja äidiksi tulemista yleensä. Varsinkin raskauden loppuvaiheessa tuntui, että lähes jokainen lapsia omaava työkaveri tai tuttu kehotti nauttimaan nyt tästä arvokkaasta omasta ajasta ennen kuin elämä sitten muuttuu lopullisesti vauvan synnyttyä. Tämä oli ehkä osasyy miksi odotin jonkinlaista jäätävää elämänmuutosta, josta ei olisi paluuta vanhaan enää koskaan. Nyt kun BC on reilun parin viikon ikäinen huomaan miettiväni, että eipä se elämä nyt niin radikaalisti muuttunut. Jotenkin olin jo raskauden aikana ajatutunut rauhalliseen ja kotikeskeiseen elämäntyyliin, joten suurin muutos BC:n synnyttyä on yksinkertaisesti se, että töissä ei enää tarvitse käydä. Vauvan hoidosta on tullut kokopäivätyö ja kaikki muut asiat hoidetaan sen ympärillä, jos ehditään. Nyt kun BC saa jo luvan kanssa ulkoilla olen ottanut tavaksi tehdä joka päivä jotain kodin ulkopuolella, ettei mökkihöperyys pääse iskemään. Olemme koko perheen voimin vaunulenkkeilleet ja käyneet ostoksilla kauppakeskuksessa ja kaupungillakin. Ilmat ovat kyllä olleet epätavallisen lämpimät ja aurinkoiset vuodenaikaan nähden, mikä on ainoastaan hyvä asia, eipähän tarvitse arpoa tarkeneeko vauva vaunuissa. 

Välillä iskee epäusko, olenko nyt tosiaan ihan oikea äiti? Tunne on verrattavissa siihen kun esiinnnyin kansainvälisillä arenoilla sirkustaiteilijana. Toisinaan en tahtonut uskoa, että se olin todellakin minä siellä trapetsilla yleisön edessä. Kun oikein pitkään tekee töitä jonkin tavoitteen eteen, saattaa sen saavuttaminen tuntua hetkittäin uskomattomalta. Nyt voin hyvillä mielin ruksata tavoitelistaltani jälleen yhden tärkeä asian. 

Ihan oikea äiti :)