Apua! Asuuko meillä koliikkivauva?

Kun BC:n masuvaivat alkoivat noin puolentoista viikon iässä, ajatus jokaisen tuoreen vanhemman kammoamasta koliikista hiipi väistämättä takaraivoon. Onneksi olin osannut valmistautua mahdolliseen koliikkivauvaan jollain tasolla jo raskausaikana, olinhan äitini kertoman mukaan kärsinyt itsekin samasta vaivasta aina kolmen kuukauden ikään asti. 

Termi ”koliikki” ei oikeastaan itsessään tarkoita yhtään mitään. Se on yleisnimitys pienten vauvojen selittämättömälle itkuisuudelle, jota ilmenee useimmiten iltaisin. Vauvan katsotaan kärsivän koliikista silloin, jos se itkee vähintään kolmena iltana viikossa yli kolmen tunnin ajan yhtäjaksoisesti. Ensimmäisen reilun viikon verran olimme saaneet nauttia todella helposta vauvasta. BC vain söi, nukkui, heräsi hetkeksi ja jälleen söi ja nukkui. Ruokailuvälitkin olivat noin kolmen tunnin luokkaa, joten siinä kerkesi itsekin tehdä vaikka mitä välissä. Ehdimme jo miehen kanssa iloita kuinka helppo vauva meillä asui ja ihmetellä miten jotkut väittävät vauva-ajan olevan jotenkin raskasta. BC oli tarkalleen yhdeksän päivän ikäinen kun itkuisuus alkoi. Mikään ei tuntunut enää olevan hyvin, selällään hän ei viihtynyt ollenkaan, sylissäkään ei ollut kivaa istua ja yöllä nukahtaminen oli lähes mahdotonta. Tyytymättömimmillän BC oli klo 18-02 välisen ajan, jolloin paras vaihtoehto oli laittaa vauva kantoliinaan tai kantoreppu Mandukaan, hyssytellä häntä siinä tehden ylös-alas liikettä ja siihen hän hetken kiukuttelun jälkeen yleensä nukahti. Olimme ymmällämme ja surullisia. Mitä kiltille vauvallemme oli tapahtunut? Kaikista kamalinta oli katsoa selkä kaarella, pää punaisena huutavaa vauvaa. Oli selvää, että pienellä ei ollut kaikki hyvin, mutta emme tienneet miten voisimme häntä auttaakaan. 

Muiden huolestuneiden  ensivanhempien tavoin otimme välittömästi Googlen avuksi ja aloimme yksi kerrallaan kokeilla netistä löytämiämme keinoja koliikin päihittämiseen. Luonnollisesti ensimmäinen askel oli katsastaa apteekin valikoima ja suuntasimme lähiapteekkiin, josta tarttui mukaan Cuplaton-tippoja sekä Gefilus vauvan maitohappobakteereja. Varasin myös heti alkuun ajan vauvojen vyöhyketerapiaan, jota minulle olli suositeltu useamman tutun toimesta. Päivät kuluivat ja koska mikään ei tuntunut tuottavan tulosta siirryimme edelleen uusiin keinoihin. Aloitin ruokien karsimisen omasta ruokavaliosta ja ensimmäisenä saivat lähteä kaikki maitotuotteet, kananmuna, vehnä, kaalit, pavut, suklaa, mausteiset ruoat ja sipuli. Olimme nyt päässeet täysimetykselle alun maidontuotantohankaluuksien jälkeen ja halusin saada maitoproteiiniallergian mahdollisuuden poisluettua. Kävimme vyöhyketerapiassa yhteensä neljä kertaa ja vaikka BC oli joka kerran jälkeen edellistä tyytyväisempi ja selvästi nautti hoidosta, tulos ei ollut pysyvä ja yölliset huutokohtaukset jatkuivat. Otin kokeiluun myös Disflatyl-tipat, jotka ovat samaa ainetta kuin Cuplaton, mutta niitä otetaan isompi annos harvemmin, eli 1-2 kertaa päivässä. Aloin myös epäillä ns. hiljaisen refluksin mahdollisuutta, sillä vaikka BC ei pulautellut, hän nieleskeli paljon tyhjää ja hengitys rohisi varsinkin nukkuessa. Lopulta päätin jopa testata refluksilääke Gavisconia, joka oli tuottanut hyviä tuloksia erään tuttavan vauvalla. Mutta kärttyisyys ja itkeminen vain jatkuivat. BC huutoitki joka ilta viimeistään yöllä, vähintään tunnin ajan. Sydämeni särkyi kapaloidessani pientä vauvaani iltaisin, jotta hän ei huitoisi pienillä käsillään itseään huutokohtauksen aikana. Oli hirvittävää katsoa vierestä ja hyssytellä hikistä vauvaa, joka huusi ja rimpuili sylissä. 

Tällä viikolla varasin lopulta ajan lasten osteopatiaan. Paikka on nimeltään Lapsen tähden ja se sijaitsee Helsingin Tapanilassa. Ammattimaisen oloinen osteopaatti hoiti BC:ta noin puolen tunnin ajan ja kertoi hoidon lopuksi, että kallonpohjassa sekä lantiossa tuntui kipeän oloisia jumeja, hermopinteitä, jotka juontavat juurensa synnytyksestä. Nämä syntymätraumat aiheuttavat vauvalle kipuja, josta seuraa usein itkuisuutta. Ne voidaan kuitenkin hoitaa osteopatialla muutamalla hoitokerralla. BC olikin hoidon jälkeen hyväntuulinen, väläytti minulle jopa hymynkin, vaikka en nyt tiedä oliko se refleksihymy vai ihan oikea sellainen. Osteopatiasta on nyt kulunut neljä päivää ja täytyy kyllä todeta, että varsinkin viimeiset pari päivää ovat olleet huomattavasti parempia. Itkuisuus ei ole kadonnut kokonaan, mutta pitkiltä yöitkuilta on vältytty. Kantoliina ja Manduka ovat edelleen kovassa käytössä varsinkin iltaisin ja oma tiukka diettini jatkuu. Disflatyl ja Cuplaton tipoista olemme luopuneet tuloksettomina. Maitohappobakteereita BC saa edelleen ja vyöhyketerapeutin opettamaa vauvajumppaa ja hierontaa teemme päivittäin. Luin myös jostain, että imetystä edistävä fenkolitee saattaa aiheuttaa joillekin vauvoille vatsavaivoja, joten jätin senkin pois muutama päivä sitten. Toivottavasti huutoitkuilta vältyttäisiin jatkossakin näillä toimenpiteillä. Olemme menossa osteopaatille uudestaaan parin viikon päästä, sillä jaksan uskoa, että siitä on todella apua. 

Oli tämä sitten koliikkia tai ei, on lohduttavaa tietää, että itkuisuus yleensä hellittää kolmen kuukauden jälkeen. Tietenkin se on laiha lohtu silloin kun vauva huutaa pää punaisena useita tunteja joka ilta, ja ikää mittarissa ei ole vielä kuukauttakaan. Vuorottelu itkuisen vauvan kantelussa ja korvatulpat ovat osoittautuneet hyväksi avuksi. Tuntuu myös, että päivä päivältä opin tulkitsemaan BC:tä paremmin ja osaan jo aika usein kertoa johtuuko itku nälästä, väsymyksestä vai vatsavaivoista. Vielä en menisi siis vannomaan, että meillä asuu koliikkivauva, mutta vaativa hän on ja luonnetta tuolta rakastakin rakkaammalta lapselta ei ainakaan puutu 🙂

Kun mikään ei ole hyvin pienellä