Kun koliikki ei loppunutkaan…

Kun kuuntelet vauvan itkua päivästä toiseen, hytkytät, valvot, kantelet yöllisinä tunteina, keskityt luonollisesti vain odottamaan koska tämä painajainen on ohi. Me odotimme maagista kolmen kuukauden ikää kuin kuuta nousevaa. Kun se tuli täyteen ja koliikki ei loppunutkaan kuin veitsellä leikaten, odotimme ensin neljän kuukauden ikää ja sitten viiden kuukauden ikää. Lopuksi emme enää odottaneet, sillä kuusi kuukautta läheni, mutta itkut ja vatsakivut vain jatkuivat. 

Siinäpä syy miksi blogikirjoittelu on ollut viime aikoina vähemmällä. Tuntuu, että olen elänyt viimeiset kuukaudet kuin horroksessa, jaksaen eteenpäin vain sen voimalla, että joskus tämä loppuu. Toki ajoittain on ollut helpompaa, itkuja on neljän kuukauden jälkeen ollut vähemmän kuin pahimpina koliikkiaikoina, mutta täysin tyytyväinen vauva BC ei koskaan ole ollut.

Sunnuntaina juhlistimme BC:n puolivuotissynttäreitä ja sankari oli tapansa mukaan suhteellisen kärttyinen. Tänään maanantaina on kuitenkin ollut poikkeuksellisen hyvä päivä ja olen päässyt ihailemaan iloista ja nauravaista vauvaa. Nyt ei voi muuta kun toivoa, että tämä kestäisi ja näin äitikin kerkeäisi aina välillä tänne blogimaailmaan. Torstaina menemme myös allergialääkärin vastaanotolle Pikkujättiin, sillä BC:lle ei ole vielä löytynyt yhtäkään sopivaa kiinteää ruokaa. Peukut pystyyn, että saamme sieltä hyviä neuvoja!