Tänään piti olla syntymäpäiväsi

Tänään oli se suuri päivä, laskettu aika, raskausviikko 40+0. Tätä on odotettu lämpimästä toukokuusta alkaen kuin kuuta nousevaa, sekavin tuntein välillä onnesta pullollaan ja välillä pelosta väristen. 

Mutta sinulla ei ole kiire mihinkään. Lillut tyytyväisenä alati pienenevässä lätäkössäsi kääntäen välillä kylkeäsi ja työntäen kulmikasta pyllyäsi vatsanahkaani vasten. Koko mahani aaltoilee liikkeistäsi ja kylkiluuni ovat hellinä potkuistasi. 

Raskausaika on ollut minulle armollinen. Alun noin kuukauden kestäneen pahoinvoinnin jälkeen keskiraskaus oli helppo, mitä nyt hemoglobiinin nopea tipahtaminen väsytti välillä. Nestemäisellä rautalisällä sekin saatiin kuntoon ja jaksoin taas painaa pitkää päivää, käydä töissä, opettaa sirkusta iltaisin, käydä koulua, ratsastaa ja tehdä vielä friikkuhommiakin siinä sivussa. Myönnetään, syksyn mittaan mies ja koira jäivät väkisinkin paitsioon.

Olen ollut onnekas, koska olen pystynyt treenaamaan koko raskausajan, kevyemmin loppua kohden totta kai, mutta kuitenkin. Vasta viime päivinä maha on käynyt raskaaksi ja liikkuminen kivuliaaksi. Kävelykin tuntuu haasteelta ja koiralenkit ovat jääneet taas miehen harteille. Vielä viikko sitten mietin pitkää listaa asioista, jotka haluan saada valmiiksi ennen syntymääsi. Oli vielä viimeisiä työjuttuja hoidettavana, opinnäytetyö on vasta puoliksi kirjoitettu, kotonakin olisi hommaa, koira pitäisi pestä ja kaapitkin järjestää. Mitä lähemmäs laskettu aikasi koitti, sitä alemmas laski myös aloitekykyni. Asioihin tarttuminen tuntui valtavalta haasteelta, päiville suunnittelemani aktiviteetit ylitsepääsemättömiltä toteuttaa. Joinain päivinä onnistuin tekemään edes jotakin, toisina en kertakaikkiaan mitään. Sisimmässäni haluaisin eristäytyä kuoreeni, käpertyä vain odottamaan syntymääsi. Keskittymiskykyni on yhtä pitkä kuin akvaariokalalla, ja vaikka tekemistä olisi loputtomasti tuntuu että kuolen tylsyyteen. 

Koska aiot oikein tulla ulos meitä tapaamaan? Se tuntuu olevan kysymys kaikkien huulilla. Miehestäni on viime päivinä paljastunut kanaemomaisia piirteitä, kun venähtänyt kauppareissuni aiheuttaa kolme whatsup-viestiä ja sarjan huolestuneita puhelinsoittoja.

Mutta eipä ollut tänään syntymäpäiväsi. Saamelaisten kansallispäivä olisi sinänsä ollut osuva, olethan mummoni puolelta saamelainen. Ystävänpäivää olen miettinyt myös syntymäpäiväksesi, mutta nyt kyllä epäilyttää miten jaksaisin vielä viikon odottaa. Taidan mennä suihkun kautta nukkumaan ja kuulostelemaan taas yöllistä tanssiasi, silloin olet aina aktiivisimmillasi. 

RV 39+0, liikkuminen oli vielä helpompaa :)