Kun minusta tuli äiti

Lauantaina 8.2.2014 nukuin ison mahani kanssa ja pyörähtelin tuskaisena kyljeltä toiselta vessataukojen välissä. Havahduin unesta kosteean lakanaan allani ja ensimmäinen ajatus oli, että nyt se tapahtui, lapsivedet menivät! Voiko synnytykseni alkaa näin klassisesti, mietin. Adrenaliinipiikki oli valtava!  Tartuin puhelimeen ja soitin Kätilöopistolle. Kätilö neuvoi tulemaan tarkastukseen illalla, vaikka mitään ei tapahtuisikaan, tulehdusarvot olisi kuulemma hyvä katsoa jos vedet ovat menneet. 

Päivän mittaan pahin jännitys alkoi väistyä ja ehdin sopeutua ajatukseen syntymästäsi. Olihan sinun jo aikakin saapua, laskettu aika oli mennyt kolme päivää sitten. Illalla menimme innokkaina kassit pakattuna mieheni kanssa Kätilöopistolle, mutta pettymykseksemme lapsivesitesti näytti negatiivista. Vanhemman kätilön mukaan kohdunkaulan kanava oli kuitenkin jo kadonnut ja olin auki kahdelle sormelle. Periaatteessa synnnytys voisi siis alkaa koska vaan. Lopuksi kätilö totesi pyöritelleensä kalvoja hieman kovemmalla kädellä, joten supistuksia saattaisi olla odotettavissa seuraavana yönä. 

Palasimme kotiin ja ei mennyt aikaakaan kun supistukset alkoivat. Kellotin puhelimessani olevalla applikaatiolla supistusten väliksi noin kymmenen minuuttia. Otin Tens-laitteen käyttöön ja kävelin ympäri asuntoa hengitelleen pitkiä hengityksiä. Supistuksia kesti muutaman tunnin aamuyöstä ja menin toiseen makuuhuoneeseemme katsomaan Netflixia. Jossain vaiheessa nukahdin kun supistukset hellittivät. Et ollut vielä valmis saapumaan tänä yönä.

Sunnuntaiaamu koitti ja olo oli jälleen normaali. Puolen päivän aikaan supistukset palasivat, tällä kertaa rajumpina. En voinut enää pysyä paikallani: kävelin, pyörittelin lantiota ja nojasin seiniin tai huonekaluihin supistusten aikana. Väli oli nyt 7-10 minuttia, ei tarpeeksi synnytystä varten, mutta jotain oli selvästi tapahtumassa. Tens-laite hurisi selässäni vieden supistuksilta pahimman kipupiikin pois.

Tunti tunnilta supistukset säännöllistyivät, niiden väli lyheni ja kipu paheni. Pysytin vielä syömään, joten tankkasin mieheni tekemää herkullista linssicurrya. Keskiyön lähestyessä aloin olla jo väsynyt. Supistukset tulivat nyt alle viiden minuutin välein ja soitin taas Kätilöopistolle. Mieskätilö sanoi ettei niinkään kannata tuijottaa kelloa, vaan lähteä tulemaan sitten kun ei kertakaikkiaan enää kestä kotona. Kestänhän minä vielä muutaman tunnin, ajattelin.

Kello yksi aamuyöllä tein päätöksen lähteä. Tähän asti olin jaksanut tens-laitteen avulla, joogakoulu Manipurassa oppimillani hengitysharjoituksilla ja pysty- sekä kontta-asennoilla. Oli hirvittävän vaikeaa arvioida koska pitäisi lähteä. Jälkeenpäin ajatellen olisin ehkä kestänyt vielä tunnin tai pari, mutta en halunnu automatkan olevan liian tuskallinen.

Lähdimme jälleen kassit pakattuna Kätilöopistolle. Laskin kahdentoista minuutin automatkan aikana kolme hyvin kivuliasta supistusta. Autossa kun ei voinut liikkua samalla lailla, vaan jouduin selkä kaarella ähisemään supistuksen huipun ajan. Kätilöopistolla pääsimme tällä kertaa suoraan synnytysosastolle käyriin. Ystävällinen kätilö esittäytyi Piiaksi ja sanoi, että voisin pitää henkireikäni tens-laitteen selässäni ja seisoa sängyn vieressä jos en halunnut maata. Katselimme kuinka supistukset piirtyivät käyrälle noin neljän minuutin välein. Sydämen sykkeesi oli koko ajan reipas ja vaihteli 130-180 välillä. Tunsin potkusi mahassani kun valmistauduit tulevaan. Kätilö kysyi, olitko aina noin aktiivinen. Usein vauvat hiljentyivät lepäämään ennen synnytystä.

Käyrän jälkeen kätilö tutki ja olin nyt 3cm auki. Pääsin suoraan synnytyssaliin, jossa sain käyttööni jumppapallon, joka osoittautuikin aivan loistavaksi. Istuin pallon päällä ja pyörittelin lantiota ympyrässä sänkyyn nojaten. Supistusten väleissä juttelimme kätilön kanssa toiveistani. Kerroin, että suurin toiveeni oli synnyttää pystyasennossa. Ajatus siitä, että joutuisin makaamaan sängyllä pelotti. 

Tunnit kuluivat ja aamuyöstä kätilö tarjosi ilokaasua kivunlievitykseksi. Supistukset piirtyivät nyt käyrille parin minuutin välein. Hengittelin ilokaasumaskiin supistuksen alusta loppuun ja se auttoi pahimpaan kipuun. Lopulta pyysin kätilöä vääntämään ilokaasuhanat täysille ja vedin keuhkot täyteen. Päässä pyöri hieman, olin ehkä innostunut vähän liikaa, mutta kipu oli käymässä kovemmaksi. Mieheni hieroi alaselkääni pahimpien supistusten aikana ja nojailin sänkyyn seisoma-asennossa.

Kätilö-Piian vuoro loppuisi aamuseitsemältä ja sovimme, että hän tarkastaisi tilanteeni ennen sitä. Puoli seitsemän aikaan aamulla olin 5cm auki. Vain viisi, ajattelin. Voimani alkoivat hiipua ja vielä saman verran pitäisi aueta. Piia sanoi, että nyt voitaisiin laittaa jo epiduraali, jos näin haluaisin. En epäröinyt hetkeäkään ja aloitimme valmistelut anestesialääkäriä varten. Piia asensi tipan ja makasin pöydällä kyljelläni kun anestesialääkäri saapui. Hän puudutti selän ihon ja pisti epiduraalin pitkällä neulalla selkäytimeeni. Mieheni oli katsonut paremmaksi tulla pitämään kädestäni, hän ei halunnut nähdä neulan uppoamista selkääni. Epiduraalin vaikutus alkoi noin viidentoista minuutin kuluttua. Olo oli taivaallinen. En enää tuntenut supistuksia kipuna, vaan ainoastaan alaspäin menevän paineen tunteena. Makasin sängylla rauhallisena ja mies haki patjan toisesta huoneesta kätilön avustuksella. Uusi kätilömme oli nimeltään Merja hän oli oikein ystävällinen. Piia ja Merja kävivät läpi tähänastiset tapahtumat ja epiduraalileijailuni läpi kuulin Piian kehuvan kuinka hienosti olin hengitellyt ja pyöritellyt avautumisvaiheen alun läpi.

Mieheni kuorsasi lattialla patjallaan parin tunnin ajan. Minua ei väsyttänyt, mutta pystyin rentoutumaan täydellisesti. Tunsin joka supistuksella painon tunteen siirtyvän alaspäin kun liikuit synnytyskavanassa. Keskityin hengittämään joogakoulussa opitulla tavalla ja hengityksellä painamaan sinua alaspäin. Yhdeksän aikaan epiduraalin vaikutus alkoi hiipua ja supistukset kävivät taas kivuliaammiksi. Merja palasi huoneeseen ja kertoi, että olin nyt 8cm auki. Vielä pari senttiä ja olisin valmis ponnistamaan. Kysyin Merjalta voisinko ponnistaa synnytysjakkaralla. Hän totesi sen olevan mahdollista jos kuuntelisin tarkasti hänen neuvojaan. Repeytymisvaaran vuoksi sitä ei yleensä suositella ensisynnyttäjille. Tässä vaiheessa mukaanpääsyä kysyi myös lääketieteen kanditaatti. Totta kai, vastasin. Täytyyhän heidänkin oppia, eikä minua yksi ylimääräinen ihminen häirinnyt. 

Nyt supistukset sattuivat taas kunnolla. Olin jälleen pystyasennossa ja poltot olivat kamalat. Kohtuni oli väsynyt tuntien urakasta ja selkäni oli kuin tulessa. En kuitenkaan ollut avautunut vielä kokonaan ja Merja kertoi sinun olevan hieman avonaisessa tarjonnassa, tarkoittaen, että et ollut ainakaan vielä pyörähtänyt viimeistä neljäsosakierrosta synnytyskanavassa, jotta tulisit takaraivo edellä. Tämä tarkottaisi enemmän työtä ponnistusvaiheessa ja sitä, että tarvitsisit hieman enememmän tilaa. Pelästyin vähän, mutta Merja vakuutti, että huolta ei olisi. Enemmänkin häntä huoletti se, että supistukset eivät olleet tarpeeksi vahvoja avaamaan viimeisiä vaadittuja senttejä. Väsynyt kohtunu ei jaksanu enää ja ponnistusvaiheestakin saattaisi tulla pitkä. Merja ehdotti toista annosta epiduraalia ja oksitosiinitippaa, jotta supistukset saataisin taas käyntiin. Suostuin välittömästi  ja olin iloinen saadessani vielä viimeisen lepohetken ennen loppurutistusta. 

Lepäilimme miehen kanssa toiset pari tuntia. Olo oli hyvä ja join smoothieta pullosta. Sanoin miehelleni, että eipä tämä nyt niin kamalaa ole kun kerrotaan, kipua oli kyllä ollut, mutta ei mitään, mitä en olisi pystynyt kestämään. Mieheni varoitti olemasta liian toiveikas, ponnistusvaihe tulisi varmasti olemaan kivulias. 

Kello oli jo yksi maanantai-iltapäivällä kun vihdoin pääsin tositoimiin. Synnytys oli tähän mennessä kestänyt avautumisvaiheen alusta uskomattomat kaksikymmentäkolme tuntia! Olin nyt täydet 10cm auki ja onnekseni sinäkin olit kääntynyt viimeisen vaadittavan neljäsosan ja olit nyt raivotarjonnassa. Merja puhkasi vihdoin kalvoni, jotta saisimme päähäsi anturin sydänäänien tarkkailua varten. Hän toi jakkaran huoneeseen ja opasti miestäni asettumaan tuolille taakseni. Mieheni nappasi minua kainaloiden alta tukevasti ja käskin hänen hängittää kanssani kun ponnistin. Nyt sain alkaa todenteolla hommiin. Merja sanoi, etta antaa mennä vaan, ponnista kun supistus tulee. Ja minähän ponnistin. Painoin sinua alaspäin maata kohti. Tunsin, tai ainakin kuvittelin tuntevani olkapääsi, kätesi ja jalkasi raapivan synnytyskanavaa kun laskeuduit joka ponnistuksella alaspäin. Huusin kivusta ja raivosta, vaikka olin vakaasti päättänyt olla huutamatta. Tunsin adrenaliinin nousevan joka ponnistuksella ja kipu oli sanoinkuvaamattoman kauhea. Huusin, että sattuu, en pysty tähän. Merja ja mieheni kannustivat ja sanoivat että totta kai pystyt, ja että ponnistin loistavasti. Kehut tuntuivat hyvältä, vaikka kipu oli hirvittävä. Yritin levätä supistusten väleissä vaikka tuntui, että minua halkaistiin kahtia. Keskityin ajattelemaan, että jokainen ponnistus vie minua lähemmäs tapaamistasi ja kokosin voimani. Neljännellä ponnistuksella Merja hihkaisi, että pää näkyy ja vaaleat hiukset. Tämä antoi minulle suunnattomasti voimaa, olinhan alusta asti toivonut vaaleaa ja sinisilmäistä tyttöä. Vielä kaksi ponnistusta ja olit syntynyt. Rääkäisit heti kovaäänisesti kun Merja ja lääketieteen kanditaatti koppasivat sinut jakkaran alta. Napanuora ei ollut kaulasi ympäri, mitä olin pelännyt, vaan ainoastaan löysästi vartalosi ympäri. Ponnistusvaihe oli kestänyt huimat kymmenen minuuttia! Kello näytti 13.26 maanataina 10.2.2014

Itkin ilosta ja tuskasta yhtäaikaa. Istukka syntyi helposti ilman suurempaa ponnistusta. Sain sinut syliini ja isäsi leikkasi napanuoran. Minut autettiin sänkyyn ja sain sinut vierelleni. Vain viikko aikaisemmin olin käynyt Kätilöopistolla kasvukontrollissa, koska kasvukäyrän mukaan kasvusi oli pysähtynyt ja olit tipahtunut alakäyrän alapuolelle. Syntymäpainosi oli 3726g ja pituus 53cm. Huusit adrenaliinia pois verestäsi ensimmäiset puoli tuntia elämästäsi. Iso ja kovaääninen blondini. 

Tunteet olivat sekavat väsymyksestä, onnesta ja puudutteista. Seuraavat pari tuntia lepäilimme kaikki kolme synnytyssalissa, sinä rinnallani. Söimme voileipiä ja joimme kahvia. Olin kuolemanväsynyt, mutta onnellinen. Minusta oli tullut äiti.

Saavuit vihdoin luokseni <3