Terveisiä koliikkihelvetistä!

Kuukausi on taas vierähtänyt ja blogin kirjoittaminen on jäänyt. Syynä tähän on kaksi viikkoa sitten palauttamani opinnäytetyö, josta puolet tein vatsavaivojaan kiljuva puolimetrinen kantoliinalla sidottuna itseeni, välillä hytkytellen ja yhdellä kädellä kirjoitellen. Kun viime kirjoituksessani pohdin toiveikkaasti, että lieneekö tämä koliikkia kuitenkaan, voin nyt kun BC on jo ylittänyt kahden kuukauden iän todeta, että kyllä tämä koliikkia on, ja neuvolalääkärin sanoin: vaikeaa sellaista.

Nyt voin myös hyvillä mielin sanoa, että kaikki keinot on koitettu pikkuisen olon helpottamiseksi. Viisi eri lääkäriä on tutkinut BC:n neuvolassa ja Lastenklinikalla, jonne jouduimme yllättävän kuumeen takia. Mitään vikaa vauvasta ei kuitenkaan löytynyt, kaikki veriarvot olivat erittäin hyvät ja tulehduksia ei ollut. Huuto kuitenkin jatkuu. Vaihtoehtoisista hoitomuodoista olemme kokeilleet vyöhyketerapian, osteopatian ja homeopatian, ja näistä ainoastaan vyöhyketerapiasta saaduista opeista ja neuvoista on ollut mainittavaa hyötyä. Toisin sanoen itse kotona tekemäni koliikkihieronta auttaa aina pikkuisen ja lievittää pahinta vatsan vääntöä. Muita hyväksi havaittuja keinoja ovat jatkuva kantaminen joko liinassa tai kantorepussa, koliikkikeinu toisinaan (ei kuitenkaan aina) ja ah, niin ihanat kuulosuojaimet, jotka vaimentavat itkua ja tekevät siitä helpommin kestettävän. Myös vuorottelu hytkyttelyssä ja kantelussa miehen kanssa tuo korvaamattoman avun. 

securedownload-3.jpeg

Ikäväkseni joudun tässä vaiheessa hieman luovuttamaan ja antamaan koliikille periksi, sillä eipä tähän taida auttaa muu kuin aika, jota BC:n kehittymätön suolisto vaatii toimiakseen paremmin. Tuo maaginen kolmen kuukauden rajapyykki häämöttää jo ja koittaa 10.5. eli noin kolmen viikon kuluttua. Pettymyksiä välttääkseni yritän olla odottamatta tuota päivämäärää kuin kuuta nousevaa, mutta kyllä se ajatuksissa pyörii päivittäin, sillä loppuihan omakin koliikkini juuri kolmen kuukauden ikäisenä. Toivotaan siis parasta, ja jos kaikki menee hyvin on meillä kesällä jo tyytyväinen vauva 🙂

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe