Kevättalvella sain (todennäköisesti jostain blogista :D) hirmu vimman kokeilla yrttien kasvattamista itse. Ensimmäinen riemu tuli siitä, että ylipäänsä päätti yrittää, toinen siitä, että oli kerrankin ajoissa liikkeellä. Aiemmin ole keksinyt toukokuun lopussa, että haa olisipa ollut kiva kasvatella jotain. Vaikka eihän sekään ole vielä liian myöhäistä kaikkien kasvattien suhteen.

Minulla ei ollut mitään käryä siitä, miten tämä homma pitäisi hoitaa. Kylmän viileästi iskin vain siemenet purkkiin, ihan tavan multaan ja kelmun päälle. Silloin tällöin kastelin ja tadaa, niin vain alkoi pientä tainta nousta! Aloitin yrttiviljelmäni perusjutuilla, persiljaa, tilliä ja basilikaa. Varmanpäälle sellaista, mistä tiesin jo etukäteen pitäväni.

Kevät kun koitti, niin kaivelin varaston perukoilta sinisen rautakattilan. Kiviä pohjalle, multaa päälle ja kasvit sinne. Oli muuten melko söpö yhdistelmä tuo kattila ja nuo vihreydet. Siinä ne sitten kasvaa posottivat, välillä kävin napsimassa lehden sieltä, toisen täältä aina kun tarve yllätti.

Viime viikolla tein kuitenkin havainnon, että mokomat alkoivat kasvaa varsin puisiksi. Tämä ehkä jollain keinoin voisi olla estettävissä, täytyy perehtyä siihen ensi kesäksi. Tilli hupeni niin tehokkaasti varhaisperunoiden kanssa, että sitä ei ollu jäljellä kuin muutama hassu haituva. Basilikan säilömisestä luin, että parhaiten säilyttäisi makunsa öljyssä. Totesin helpommaksi keinoksi tuhota kyseistä yrttiä niin tehokkaasti, ettei säilömistä tarvitsisi. Persiljaa sen sijaan halusin säästää syksyn keittoja varten. Sitä nyhdin nipun ja ripustin keittiöön katon rajaan kuivumaan. Toki siitä alkoi sitten sateisempi kausi ja osa ehti kellastua kosteuden takia ennen varsinaista kuivumista. Osa kuitenkin taisi onnistua 🙂

Ensi kesänä uusiksi!