Valokuvauksen varjopuoli

Rakastan valokuvaamista. Ja sen näkee vallan hyvin siitä kuvien määrästä, mikä koneelle ja ulkoiselle levylle on kertynyt.. On niin paljon kuvattavaa ja monen asian näkee kuvan kautta aivan uudesta kulmasta. On ihana tallentaa rakkaita muistoja, maisemia ja erilaisia tunnelmia. Katsella vuosien päästä, miten mikäkin pellonlaita ja järvenranta on muuttunut. Havahtua siitä, ettei muistanut enää ollenkaan, miltä se oli aiemmin näyttänyt.

Myös kuvien kanssa leikkiminen on ihan hirmu kivaa ajanvietettä. Siihen saa hurahtamaa huomaamatta tunnin toisensa perään. Kun löytää kuvankäsittelyohjelmastaan jonkun uuden jutun, millä saakin tehtyä jotain vielä hienompaa. Tai sitten vaan ehostaa jotain kuvaa niin kauan, että menee jo vähän överiksi. Kunhan vaan venkslaa.

Tällä kaikella hauskalla on kuitenkin se varjopuolensa: järjestely. Se on niin turhauttavaa hommaa, etten tiedä toista. Miettiä uudelleen ja uudelleen, miten kuvat olisi järkevintä laittaa niin, että tarvittaessa löytäisi etsimänsä. Pähkäillä joka toisen kuvan kohdalla, että onko sitä tarpeellista säästää. Jos kuvia on samasta tapahtumasta otettu parilla eri kameralla (missä saattaa vielä kellotkin heittää..asia pitäisi muuten korjata), niin kasata ne nyt ensin yhteen, sitten asetella oikeisiin kohtiin, poistaa huonot jne. Leikata, liittää, päivätä, leikata, liittää, päivätä… Huh!

Tähän on onneksi olemassa ratkaisu, mikä helpottaa huomattavasti: Järjestellä kuvat samantien, kun siirtää ne koneelle. Vaan mikä ihme siinä on, että sen lykkää kuitenkin tuonnemmaksi? Olen ehdottomasti sitä mieltä, ettei ole mitään tolkkua kasata satoja kuvia odottamaan sitä oikeaa hetkeä. Se järjestelyprojektin aloittamisen kynnys kasvaa nimittäin samassa suhteessa kuvien määrän kanssa. Ja tadaa, katastrofi on valmis! Nimim. kerran raivannut totaalisesti käsiin räjähtäneen kansiosekamelskan siitä mitään oppimatta. Tai opinhan minä, en vain ole vielä saanut aikaiseksi noudattaa sitä oppia.

Nyt ollaan menossa uhkaavasti samaan suuntaan, mihin olen kerran jo päätynyt. Eli siihen katastrofiin. Tässä vaiheessa on vielä tilanne pelastettavissa. Vaan mitä tekee allekirjoittanut? Poimii kuvan sieltä, toisen täältä, rakentaa nätin kollaasin ja tulee läpättämään blogiinsa sen sijaan, että tekisi oikeasti jotain hyödyllistä! 😀 Mutta tämä toimikoon palopuheena itselleni ja tuo kollaasi saa olla siitä nätti muistutus!

Mukavaa alkavaa viikonloppua ja kuvatkaahan ahkerasti, järjestelystä huolimatta! :)