mistä sä tiedät kuka mä oon sun peilikuva sanoo

”Mistä sä tiedät kuka mä oon
sun peilikuva sanoo
ehkä sä et edes tunne mua”

Pariisin kevät – Hei mä soitan sulle ihan kohta

Vaikka olenkin tiedostanut asian jo kauan, eilen se iski päin kasvoja. En osaa enää olla oma suorasanainen itseni. 

Milloin minusta tuli arka? Milloin aloin välittää liikaa muiden mielipiteistä? Milloin minusta tuli tylsä?

Vastaus löytyy palatessa yhdeksännelle luokalle. Vaikka kerran jo tähän kohtaan asiaa enemmän avasin, tajusin yksityiskohtien olevan epäolennaisia. Joten poistin kohdan. Olennaista on, että ystäväni käänsivät minulle selkänsä. Tapahtuneesta syytin mielessäni usein heitä, mutta silti lopulta eniten itseäni. Vaikka ei pitäisi. Lukion ensimmäinen vuosi kului selviytyessä päivästä toiseen, toinen jo vähän vähemmän ja abivuonna en enää ole edes jaksanut välittää. En kuitenkaan halunnut vaihtaa lukiota. En halunnut näyttää olevani heikko. Halusin selviytyä. 

Selviydyin. Vaikka pahimmasta itseihnosta ja ahdistuksesta olenkin päässyt jo yli, yllättää se aina silloin tällöin. Viime aikoina taas hieman useammin. 

En enää jaksa leikkiä iloista päivästä toiseen. Haluan pystyä päästämään irti. Haluan tunnistaa itseni tekemisistäni ja sanomisistani. Haluan uskaltaa puhua ja ilmaista mielipiteeni. Koska kaiken sen hukkaaminen yläasteen teinitemmellyksessä sai minut alunperin tähän tilanteeseen.

Tästä syystä Keisaripingiini-blogi syntyi. On aika etsiä itseni uudelleen, jotta voisin hyväksyä itseni. Entä jos aina ei tarvitsisikaan olla maailman kylmimmässä viimassa ylväänä seisova keisaripingiini? Entä jos voisin hyvksyä itseni myös heikkona?