Busy.

Tsiiiisus, että osaa olla hoppu! Miljoona asiaa tehtävänä ennen ensi viikon reissuun lähtöä ja tuntuu, etteivät vuorokauden tunnit yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Mulle on erittäin suuri kysymysmerkki, että miten ihmiset, joilla on perhe ja iso talo jossain pidemmän työmatkan päässä kykenevät pyörittämään arkea ja pysymään järjissään? Miten se on mahdollista? 

Tänään heräsin 6.40, tasan 5 minuuttia ennen herätyskelloa, söin jogurtin aamupalaksi samalla kuin luin meilit ja puin päälle (joo, kaikki samanaikaisesti), kipitin duuniin, tein koko päivän höyrypäisesti töitä ja haukkasin jossain välissä lounaaksi juustosämpylän ja pari suklaakonvehtia (joo, arvatkaa onko karkkilakko taas jäänyt vähän vähemmälle tällä vkolla…), ryystin Pepsimaxia ja teetä, jotta pysyisin valveilla, juoksin töistä Stockalle hakemaan välipalaa ja siitä sitten yliopistolle ottamaan kuvia oikeustapauskilpailujoukkueen (vitsi, miten pitkä sana!) nettisivuille ja sitten samaisen joukkueen treeneihin. Kotiin pääsin puoli yhdeksän aikoihin ja siinä vaiheessa energia riitti juuri ja juuri iltapalaleivän kokoamiseen. Iltapalaa, Idolsia ja kuuma suihkua myöhemmin kello onkin jo melkein puoli yksitoista. Kiva. 

Stockan kassalla edessäni oleva vanha rouva katsahti tänään minuun ja totesi, että ”mene sinä vaan ensin, kun mulla ei tässä ole mikään kiire”. Ja mä olin kateellinen. Eläkepäiviä odotellessa…