Lomaviikko rannikolla

image.jpeg

 

Lamu, Malindi, Mombasa & Diani Beach.

 

Lensimme Kisumusta Nairobin ja Malindin välilaskujen kautta Itä-rannikolle, ensiksi Lamun saaristoon. Saatiin potkurikoneilua ja kenialaista lentokenttämeininkiä mahan täydeltä. Vähän jänskätti etukäteen, että päästäänköhän turvallisesti perille.. sekin oli onneksi turhaa. Meitä kun oli nätisti varoiteltu myös Somalian rajan lähistöllä sijaitsevan Lamun matkustusturvallisuudesta (merirosvot..). Olimme kuitenkin Erikan kanssa sitä mieltä, että haluamme ehdottomasti nähdä&kokea Lamun saariston, etenkin Unescon maailmanperintökohteeseen kuuluvan Lamun vanhan kaupungin. Tämä kannatti, sillä ihastuimme paikkaan! Ihan kuin oltaisiin hypätty ajassa taaksepäin ja eri maailmaan; elämäntyyli Lamulla oli todella erilaista kuin täällä mantereella, johon suurelta osin vaikuttaa alueella vallitseva muslimikulttuuri. Saariston luonnonkauneus, koristellut rakennukset, kapeat mukulakivikujat, vapaana vaeltavat aasit ja kiireettömyys tekivät meihin lähtemättömän vaikutuksen. 

Ensimmäiset päivät majoituimme Lamun pääsaarella, ihan pääkadun tuntumassa sijaitsevassa itämaisessa Amu Housessa. Huoneemme ikkunat avautuivat sisäkadulle ja aamuisin auringonsäteet sarastivat läpi vaaleanpunaisten kukkapuiden. Olisin voinut viettää hetken, jos toisenkin vain siinä ikkunalla näkymää ihastellen. Aamupalapöydässä Suomen lisäksi edustivat Englanti, Hollanti, Irak, Saksa..törmäiltiin myös toisiimme samoissa ruokapaikoissa, mzunguilla sama maku siis. Ehh. 
 
Lamulla ei ole moottoroitua liikennettä, vaan aasit toimivat kulkupeleinä. Saaristossa aaseja asusteleekin n. 1500, ja sairaille aaseille on tarjolla myös oma ”hoitokoti”. Aaseja tallustelijat vastaan niin mukulakivikaduilla kuin hiekkarannoillakin. Merellä kulkupeleinä toimivat dhow-purjeveneet, joiden kyytejä innokkaat kapteenit kauppaavat. Alueen ainoana miinuspuolena olikin nämä ”special price just for you”-kapteenit, näistä yhden huijauksen kohteeksi jouduimmekin. 
Lamulla on useita käsi- ja puutyöverstaita sekä liikkeitä, joissa myydään toinen toistaan ihanampia käsin valmistettuja sisustustuotteita. Voitte jo varmaan arvailla, että aloimme haaveilla rahtikuljetuksesta Suomeen.. 
 
Viimeisen yön vietimme Lamun saaristoon kuuluvalla Shelan saarella, jossa sijaitsee useita hienostohotelleja ja -ravintoloita. Kävimme veneretkellä myös muilla saarilla nauttimassa rauhallisista rannoista sekä tutustumassa Lamun alueen ympäristöön&kulttuuriin. Aurinko porotti väliin niin kuumasti, että veneily ja veteen pulahtaminen tekivät eri hyvää!
 
 
 

LAMU:

image.jpeg

Aasi-bebe.

 

image.jpeg

Simple but beautiful.

 

image.jpeg

 

 

image.jpeg

Kaikkialla niin kauniita ovia..

 

image.jpeg

  .. ja mangrovepuusta veisteltyjä ovenpieliä!

 

image.jpeg

Style by Amu House.

 

image.jpeg

 

 

image.jpeg

 

 

image.jpeg

Siis nam. Jos kaikki kirjastot olis tällaisia kuin Mandan saarella, varmaan asuisin kirjojen seassa! 

 

image.jpeg

Tuoreita hedelmiä lisukkeineen, kivaa vaihtelua joka-aamuisen puuroiluun.

 

image.jpeg

Just relax.

 

image.jpeg

Veneilyä saarten välillä; kuinka rentouttavaa kulkea vesiteitse paikasta toiseen.

 

image.jpeg

Hengähdystauolla paahtavalta auringolta.

 

image.jpeg

Shelan rakennuksia lintuperspektiivistä.

 

MALINDI:

image.jpeg

 

Lamulta lensimme Malindiin, joka on myös rantakohde Intian valtameren edustalla. Malindi on erityisesti italialaisten suosiossa, jonka kyllä huomasi viimeistään ravintoloiden pasta- ja pitsavaihtoehdoista. Italian kieleltä ei myöskään voinut välttyä; hotellin omistajapariskuntakin oli afrikkalais-italialainen. Lamun jälkeen Malindi tuntui turhan ”tavalliselta”, afrikkalainen kaupunki italialaisella twistillä. Säät suosivat, joten snorklailimme suojelluilla koralliriutoilla ja nautimme meren mahdollisuuksista.

 

 

image.jpeg

Rantakojuista voi tehdä löytöjä, todellisia aarreaittoja.

 

image.jpeg

 

 

image.jpeg

Biitsillä ei tungosta, kiitos low-seasonin.

 

image.jpeg

Erika ja italialais-afrikkalaisen pariskunnan koirakamut. Kuin suoraan Voguen kannesta, vai mitä?

 

image.jpeg

Aamu-uinnin aika auringon sarastaessa.

 

image.jpeg

Sukellusreissulla koralliriutalla Marine National Parkissa. 

 

image.jpeg

GoPro-matskua vedenalaisesta maailmasta. 

 

image.jpeg

 

 

DIANI BEACH:

 

image.jpeg

 

Malindilta jatkoimme täyteen ahdetulla matatulla pari tuntia rantaviivaa pitkin Mombasaan, jossa kyllä tunsi olevansa suurkaupungin sykkeessä. Lauttajonossa väkeä liikkui taukoamatta eteenpäin kuin muurahaiset kekojonossa. Kaupungin vilinää ja vilskettä ei kauaa katsottu, vaan suunnistimme alle tunnin päässä sijaitsevalle Diani Beachille. Siellä jo muut suomitytöt olivat muutaman päivän ajan tehneet paikkaa tutuksi. Nautimme viimeisistä lomapäivistä rannalla loikoillen, hyvin syöden (bongattiin mm. korealainen sushipaikka!) ja yhdessä seurustellen. 

 

image.jpeg

Ehkä söpöin rantaravintola, Nomad. 

 

image.jpeg

Turkoosia merta silmän kantamattomiin.

 

image.jpeg

Rise with the tide and go with the flow.

 

image.jpeg

Dianilla majotuttiin airbnb-asunnossa saksalaisen Marian luona. Viihtyisän pihapiirin lisäksi koko taiteilija asunto oli upea, taideteoksia täynnä.

 

image.jpeg

Viimeisen lomapäivän kunniaksi illallistettiin luolassa, Ali Barbour’s Cave restaurantissa.

 

image.jpeg

 Kiitos ihanalle reissukamulle lomaviikosta <3

 

~iidaewe

 

 

 

tyo-ja-raha opiskelu matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *