Lisää sairaalajuttuja..

Kolmannen viikon työskentelin KCH:ssa synnytysosaston puolella. Synnäriin kuuluu kaksi vuodeosastoa ja synnytyssali. Synnytyssali (jos sitä sellaiseksi voi kutsua) sijaitsee vuodeosastojen välissä. Salissa on kolme synnytysvuodetta ja synnyttäjiä ollessa yhtä aikaa enemmän, synnyttävät he vuodeosaston sängyissä. Ensimmäinen vuodeosasto on tarkoitettu sairaille, yhä raskaana oleville äideille. Toinen vuodeosasto on puolestaan jo synnyttäneille äideille sekä vauvoille. Tavallisesti äidit vauvoineen viipyvät sairaalassa alle vuorokauden synnytyksen jälkeen. Molemmat vuodeosastot ovat erittäin ahtaita, kaikki potilaat ovat samassa tilassa. Sairaiden/kipeiden raskaana olevien potilashuoneessa on kymmenen sänkyä. Tavallinen näky aamulla osastolle mennessä oli, että 2-3 raskaana olevaa nukkui samassa sängyssä. Lattioilla oli myös patjoja, sillä kaikki eivät millään mahtuneet sänkyihin. Sängyissä ei ollut tyynyjä, saati peittoja. Kaikki tarvittavat tavarat tuodaan kotoa mukana, ja potilaiden laukut säilytetään sänkyjen alla. Osastolla oli päivisin uskomattoman lämmin, eikä ilma kiertänyt ikkunoita avaamallakaan. Kaiken huipuksi sairaalan jätteet (sis. lääkejätteet) poltetaan synnärin takana, joten se siitä tuulettamisesta.. 

Kuten neuvolan puolella, synnärillekkin aamuvuorolaiset valuivat kukin omaan tahtiinsa. Virallisesti aamuraportin pitäisi alkaa 7.30. Se aloitettiin kuitenkin vasta kaikkien hoitajien ollessa paikalla eli kahdeksan-puoli yhdeksän aikoihin. Yövuorolaiset joutuvat siis venyttämään vuoroaan sen mukaan, miten aamuvuorolaiset tulevat töihin. Koko konkkaronkka, aamu- ja yövuorolaiset + opiskelijat kiertävät potilaalta toiselle. Aamurapsa aloitetaan odottavien puolelta. Jokaisen potilaan tilanne käydään läpi ja kaikilta raskaana olevilta kuunnellaan sikiön sydänäänet torvella sitä mukaan, kun potilaasta raportoidaan. Yleensä ne ovat opiskelijoita, jotka kulkevat torven kanssa masulta masulle ja haastattelevat naisia. Kaikki tämä tapahtuu muiden potilaiden silmien alla. Siellä sängyillä sitten yksi vuorotellen ollaan yläosittomissa ja haastateltavana.

Raporttia jatketaan salin puolelle, välittämättä siitä, onko siellä tilanne päällä vai ei. Kaikki opiskelijat eivät aina edes mahdu samaan aikaan saliin, vaan osa joutuu kuuntelemaan ovelta synnyttämässä olevien rapsoja (salin ovet ovat siis sepposen selälleen). Salin jälkeen siirrytään jo synnyttäneiden puolelle, joss said kaikki äidit vauvoineen raportoidaan potilaskansioihin kirjattujen muistiinpanojen avulla. Rapsan jälkeen henkilökunnan takahuoneessa on rukoushetki tai vastapainoisesti saarnatuokio opiskelijoille. Yksikin aamu opiskelijat saivat ankaraa noottia siitä, kuinka salin puolella hanskoja oli törsätty ihan liikaa. Meinasi huvittaa, sillä olin juuri edellisenä päivänä kämpillä muille kehuskellut, kuinka salin puolella osataan käyttää hanskoja.. Että silleesti.

Kun rapsat ja palautteet on annettu, jaetaan työt osattoittain. Tämän jälkeen alkaa potilaiden vitaalien mittaus ja lääkejakorumba. Yksityisyyden puuttumisen lisäksi aseptisuudessa on täällä paljon paranettavaa. Synnärillä, kuten usean muunkin osaston edessä on käsienpesupisteet. Niistä huolimatta käsiä pestään hyvin harvakseltaan. Käsidesiä olen nähnyt vain muutaman opiskelijan käyttävän ja oma desin käyttö on kyllä kerännyt huomiota. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, hanskoja on täällä erittäin rajallisesti käytettävissä (mekin kuskasimme omamme Suomesta). Hanskoja näkee melkeimpä useimmin käytetävän staasseina kanyylin laitossa kuin kädessä. Iv-lääkkeiden anto tapahtuu täällä pääosin näin; ensin kanyloidaan. Kun suoni on löytynyt, tökitään sitä vähän sormella ja sen jälkeen pistetään neula siitä läpi. Jossei ensimmäisellä kerralla onnistu, kokeillaan samalla neulalla uudestaan. Ihon desinfioinnista ei puhettakaan. Suojakorkki heitetään vuoteeseen infuusion laittamisen ajaksi ja sama likainen korkki laitetaan tämän jälkeen paikoilleen. Letkuja ja nesteitä ei pahemmin tarkistella tai varmistella, letkussa olevien ilmakuplien määräkin on väliin omaa luokkaansa. Ja kun siitä huomauttaa, saa usein vastaukseksi ”ei sillä niin väliä”-heiton. Jo kontaminoiduilla neuloilla sitten tökökitään infuusionestepurkkeja ja lääkeaineet lisätään nesteeseen muovin läpi. Suonia ei huuhdella ennen infuusiota eikä tämän jälkeen. Steriileiksi kutsuttavat pöydät ja pakkaukset eivät ole steriilejä nähneetkään. Kun hoitajalla/lääkärillä on steriilit hanskat kädessä, usein hän itse aukaisee hanskoillaan ”steriilin” pakkauksen (steriilit pakkaukset ovat kangaskääröjä, joihin työvälineet on kääritty). Välillä ei voi kun ihmetellä henkilökunnan välinpitämättömyyttä aseptisuuden suhteen. Monilla pienillä teoilla saataisiin sairaalatyötä täällä huomattavasti paremmaksi. Esimerkiksi steriilejä hanskoja saatetaan pitää kädessä ja aloittaa uusi toimenpide vielä likaantumisen jälkeenkin. Kanyloidessa ei varauduta veren vuotoon, vaan veri valuu vaatteille, lakanoille ja lattialle. Sitten pyydetään siivoojaa, joka tulee moppaamaan veret pois sillä samalla mopilla, jolla moppaa kaiken muunkin. Siivoojista puheenollen.. Ollaan myös päivitelty sitä, kuinka täällä hinkataan koko ajan lattioita (ulkokivetyksiäkin!), mutta pöydät, tasot ja sängyt saattavat olla lian peitossa. 

Takaisin synnytyksiin. Täällä äidit eivät saa minkäänlaista kivunlievitystä. Joskus synnytyksen jälkeen saatetaan antaa parasetamolia tai ibuprofeenia. Tämän lisäksi kivun ja tuskan näyttämistä ei katsota hyvällä. Jos synnyttävä nainen huutaa tai voihkii isoäänisesti, henkilökunta kehoittaa lopettamaan ja toistavat vain ”relax, relax”. Läpsimistäkin näkee. Kipujen kanssa kamppaileville myös naureskellaan. Tuskan naiset purkavat seinää hakkaamalla ja hiljaa voihkimalla. Osa naisista ei pidä synnytyksen aikana mitään ääntä, vauvan parkaisusta vain tietää uuden tulokkaan saapuneen maailmaan. Useammalle jouduin kertomaan, kuinka on ihan normaalia huutaa kivuissaan. Niin me ainakin Suomessa ruukataan 😀 Lisäksi naiset synnyttävät poikkeuksetta ilman kumppanin tai läheisten tukea. Omaisia kyllä käy moikkaamassa osastolla, muttei läheskään kaikilla. Sekin tuntui oudolta.

Yhtenä aamuna kierrolla erään naisen kohdalla hoitaja hiljensi ääntään ja puhui lähes kuiskaamalla. Ihmeteltiin, kunnes toinen hoitaja selvensi tilanteen. 28-vuotias nainen oli tullut yöllä verta valuvana sairaalalle, joten hälle oli tehty kiireellinen sektio. Raskaus oli ollut viikolla 34, muttei vauva selvinnyt hengissä. Nainen oli menettänyt paljon verta, joten hän oli osastolla verensiirrossa. Herättyään nainen kysyi ensimmäisenä, missä hänen vauvansa on. Hoitaja vastasi hälle vain, että ”Sinun vauvasi menehtyi, mutta pidämme sinusta huolta. Jumala antaa sinulle uuden vauvan, jos niin on tarkoitettu.” Siinä oli kaikki empatia ja tuki lapsensa menettäneelle äidille. Kyyneleet valuivat noroina naisen silmäkulmista, kun pidin häntä kädestä. Lapsi olisi ollut hänen viides. Raportista laskeskelin, että nainen oli saanut ensimmäisen lapsensa 12-vuotiaana..

Mikäli raskaana olevalle joudutaan tehdä sektio, tapahtuu se leikkaussalissa. Hätäsektiotapauksissa potilas siirretään kuljetussänkyyn, jonka koossa pysyminen varmistetaan sitomalla laidat yhteen iv-letkun avulla. Sänky rullataan kivetyksiä pitkin eri rakennuksessa sijaitsevaan leikkuriin, jossa leikkaushenkilökunta ottaa potilaan vastaan. Pääsin saliin mukaan seuraamaan kiireellistä sektiota ja täytyy myöntää, että poikavauvan ensiparkaisu sai tipan silmään (eikä edes heikottanut operaation aikana!). 

Heti synnyttyään vauvoja ei pistetä äidin rinnalle, vaan ne punnitaan ja laitetaan lämpökaappiin odottelemaan. Yleensä äiti näkee lapsensa vasta salista osaston puolelle siirrytäessä. Lämpökaapissa vastasyntyneet kääritään äidin mukanaan tuomiin viltteihin. Tuntui kurjalta, ettei vauvoille anneta alkuun mitään läheisyyttä. Ja ei varmaan yllätä, että itse viihdyin siellä lämpökaappien ja minityyppien läheisyydessä suurimman osan ajasta. Tuli myös opetettua muille opiskelijoille vastasyntyneiden kapalointia, sillä useimmat vain peittelivät sätkivän pienoisen. 

Viikon aikana pääsin hyyssäämään nyyttejä sen verran paljon, etteiköhän vauvakuumeiluni vähän heltynyt, ehh. Voisin kyllä tuoda mukanani yhden jos useammankin muksun, sen verran yli-söpöjä tapauksia. Yksi kaksosten äiti tuumasikin, ettei kaiken härdellin keskellä välttämättä edes huomaisi, jos toisen niistä veisin 😀 Terveisiä vaan kotopuoleen, että voipi hyvin olla pikku-salamatkustaja mukana kotiin palatessa..

Kokemusrikas ja sydänten täyteinen viikko! 

Mitä meitä nyt muutama opiskelija kierrolla..

Synnytyssalin ovet olivat vähän väliä sepposen selällään.

Synnytyssänky operaation jäljiltä.

”Steriili” pöytä salin puolella.

Omaisten odotustila osaston edessä.

Sairaala-aluetta. Omaiset pesevät ja kuivattavat potilaiden pyykit ulkosalla.

Myös ultraäänitutkimuksia tehtiin viimeisillään raskaana oleville tilanteen sitä vaatiessa.

Leikkaussali, jossa myös sektiot tehtiin.

Jokaisella osastolla on omat visionsa ja missionsa, jotka on luettavissa rakennusten ulko-seinistä.

Ensimmäinen hoidettavani baby boy <3. 

Olosuhteista huolimatta työskentely vastasyntyneiden parissa oli sydäntä pakahduttavaa! 

Tässä myös kuvaa Masenon pääkampukselta.

             Päiväntasaaja halkaisee Masenon, 0°0′ N, 34°0′ E. 

~iidaewe