Kestäviä valintoja

Olen aina pitänyt itseäni tiedostavana ihmisenä mitä ekologisuuteen tulee. En välttämättä ole ollut ekoilun malli-ihminen sillä meillä on auto, matkustetaan silloin tällöin lentokoneella jne. Mutta omasta mielestäni ainakin tiedän mikä luontoa kuluttaa ja mikä ei. Tavallaan tämä kuulostaa ihan kamalan tekopyhältä, että joo tiedän että yksityisautoilu kuormittaa luontoa mutta me nyt vaan tarvitaan sitä autoa.

Olen painiskellut ekologisen omatuntoni kanssa erityisen paljon lapsen syntymän jälkeen. Tiedän nimittäin, että lisääntyminen on todennäköisesti epäekologisin yksittäinen teko jonka koskaan tulen tekemään (ellei sitten lapseni keksi joskus tulevaisuudessa vaihtoehtoista energiantuotantomenetelmää, mutta tähän on vähän paha laittaa kaikki toivo). Toisaalta olen ennen muuta humanisti ja humanistiminälle lisääntyminen on ollut hyvinkin luonteva valinta.

Luonnonystävä sisälläni on kuitenkin jo jonkin aikaa surrut kaikkia niitä miljardeja vaippoja jotka joka päivä päätyvät kaatopaikalle jälkipolviemme ihmeteltäväksi. Olen itsekin käyttänyt lapsella kertakäyttöisiä vaippoja (nytkin hän vetelee sikeitä tyytyväisenä pampersinsa kanssa), mutta yli puolet käyttämistämme vaipoista on ollut kestovaippoja. Olen lukenut erilaisia tutkimuksia vaippavalinnan ekologisuudesta sillä kyllähän kestovaipankin pesuun menee sähköä, vettä ja pesuainetta. Osa tutkimuksista on todennut kestovaipan ja kertakäyttövaipan ympäristövaikutukset yhtä suuriksi.Toisaalta taas vaippajätettä kertyy kaatopaikalle pelkästään pääkaupunkiseudulla lähes 2000 tonnia vuodessa. Ja tutkimuksissa on harvoin huomioitu kestovaippojen käyttäminen useammalla lapsella, esimerksi osa meidän lapsellamme käytetyistä vaipoista on ostettu kirppiksiltä. Ja mielelläni niitä samoja vaippoja käyttäisin lapsen sisaruksillakin mikäli perheemme tästä vielä kasvaisi.

2015-05-27 15.57.21.jpg

Kestovaippa valmiina toimintaan

Olen kuitenkin yrittänyt rajoittaa asiasta puhumista. Pelkään, että muut äidit ottaisivat asiasta puhumisen arvosteluna eikä humanisti sisälläni halua että kukaan luulee minun ajattelevan, että kertakäyttövaippoja suosiva äiti ei rakastaisi lastaan tai välittäisi lainkaan luonnosta. Niitä ”kyllä mä lastani rakastan vaikka en käytäkään sillä kestovaippoja/laitoin sen päiväkotiin/en imettänyt ollenkaan/annoin sille kerran jätskiä/listajatkuujajatkuuvaan” -keskusteluita on kyllä nähty jo tarpeeksi, ei kiitos. Toisaalta taas haluaisin kertoa koko maailman äideille, että kestoilu ei ole yhtään niin vaikeaa kuin luulisi ja että se voi oikeasti olla ihan hauskaakin! (Nimimerkillä löysin vaipan jossa on söpöjä koirakuvia, pakko saada…) Ja mielelläni myös opastaisin vaikka ihan kädestä pitäen ketä tahansa kestoilun saloihin jos vaan päästettäisiin.

Yllätyksekseni kestovaippojen myötä olen puolivahingossa perehtynyt myös muiden kestotuotteiden ihmeelliseen maailmaan. On kestopikkuhousunsuojaa, kestorättiä, kestovanulappua, jopa kestovessapaperia. Olen myös koko ikäni käyttänyt kestolakanoita, kestopyyhkeitä ja kestovaatteita asiaa sen kummemmin miettimättä. Kuin vaivihkaa viimeisten vuosien aikana talouteemme on myös hiipinyt ainakin kestorättejä ja kestovanulappuja. Ja hei! Lapsen tehtyä tuotoksensa pottaan pesen pyllyn ja kuivaan sen harsolla. Eli harso = kestovessapaperi?

2015-05-27 15.54.04.jpg

Siinä ne on nätissä rivissä: kestovanulaput, kestorätit, kestolakanat, kestopyyhkeet ja kestokalsarit.

Vaikka humanistiminäni (se jolla on tämän pään sisällä eniten sananvaltaa) sanoo että kenenkään ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa kertakäyttövaipan pukemisesta lapselleen ja että vanhemmuutta ei muutenkaan kuulu suorittaa vaan tehdä ensisijaisesti se mikä itsestä tuntuu oikealta, toivoisin että yhä useampi vanhempi uskaltautuisi kokeilemaan kestovaippailua. Ja että yhä useampi ihminen, vanhempi tai ei, jolla on aikaa ja mahdollisuus näihin asioihin perehtyä ylipäänsä miettisi, mitä heittää roskiin ja miksi.

Puheenaiheet Sisustus Vanhemmuus Vastuullisuus

Milloin nainen on riittävän hyvä?

Luin juuri Rosa Meriläisen mainion kolumnin Ihminen tissien takana. Erityisesti kohta, jossa Meriläinen toteaa, että ”Mies tulee naista helpommin huomatuksi ajatustensa ja tekojensa kautta. Naisen ruumis on toisten silmissä usein ajatusten ja tekojen tiellä.” pysäytti jälleen kerran ajattelemaan asiaa, joka on ollut paljon mielessäni viime aikoina.

Olen tällä hetkellä kotiäitinä, joka jo sinänsä on yleensä naisiin liittyvä käsite. Vaikka Suomessa on yhä enemmän myös koti-isiä (upea asia!), on silti puistoissa ja kerhoissa huomattavasti enemmän naisia lapsiaan paimentamassa kuin miehiä. Oma puolisoni oli lapsemme kanssa kotona puoli vuotta, mikä oli myös tärkeä askel kohti tasa-arvoa. Mutta itselläni tulee kesällä täyteen puolitoista vuotta kotona oloa eikä siitä saavutuksesta juuri kukaan ole käynyt vielä olalleni taputtelemassa, päinvastoin poden huonoa omaa tuntoa siitä että olen palaamassa töihin jo syksyllä enkä tarjoakaan lapselleni mahdollisuutta olla kotona kolmivuotiaaksi saakka. Olen töissä naisvaltaisella alalla paikassa jossa sukupuolten väliset valta-asetelmat helposti unohtuvat, joten asiaa on ollut helpompi pohtia näin hiekkalaatikon reunalta käsin kuin työelämän keskellä. Tosin täytyy myöntää, että omallakin työpaikallani miehiä johtavassa asemassa on prosentuaalisesti selkeästi enemmän kuin miehiä yleensä. On siis loogista ajatella, että naisvaltaisellakin alalla miehen on naista helpompi edetä urallaan.

IMG_20150527_152316.jpg

Mieheni toi minulle upeita ruusuja. Mutta tarkoittaako tasa-arvo sitä että seuraavalla kerralla minä ostan hänelle ruusuja?

Vaikka mieleni tekisi lähestyä aihetta yhteiskunnallisesta paatoksesta käsin, olen usein huomannut että se henkilö, jonka asenteisiin voin varmimmin vaikuttaa, olenkin yllättäen minä itse. Olen tutkinut omia ajatusmallejani ja sitä, tuenko omilla asenteillani sekä omalla toiminnallani sittenkin enemmän miesten- kuin naisten asiaa. Olen nimittäin huomannut, että ajattelen etten itse ole tarpeeksi hyvä johonkin. Ja näin ajattelevat myös useimmat tuntemani naiset niin työ- kuin yksityiselämässä. Olemme ystäväni Eevan kanssa puhuneet tänä keväänä paljon siitä, millaiset sisäiset rajoitteet ihmisiä pidättelevät. Minkä takia nainen joka kehuu olevansa lahjakas ja hyvä jossakin kuulostaa tyrkyltä mutta mies joka kehuu itseään on vain itsevarma ja uskottava – ja kova jätkä?

Päätin että minunkin olisi jo korkea aika alkaa pitää itseäni hyvänä jätkänä. Tai siis hyvänä mimminä. Työni on yhtä arvokasta kuin muidenkin, olin sitten kotiäiti, siivoaja tai pääministeri. Olen kyvykäs, koulutettu ja pätevä – mutta se ei vielä tee minusta muita parempaa ihmistä. Muut naiset eivät ole uhka minulle ja sen sijaan että puhuisin itsevarmoista ja menestyneistä sukupuoleni edustajista kateellisena p*kaa selän takana voin mennä reippaasti kättelemään ja sanomaan että hei, ootpa hyvä tyyppi.

Niin ja pakollinen äitinäkökulma: kun toinen äiti kertoo innoissaan siitä kuinka hänen lapsensa on tänä kesänä innostunut syömään grillimakkaraa, en ajattele ensimmäisenä, että ”ai kauheeta, eikö se tiedä että niissä on nitriittiä” vaan ajattelen että ”hei, perhe grillaa yhdessä. Kiva juttu”.

Ps. Jos aihe kiinnostaa, kannattaa lukea: Miksi naiset aina ylireagoivat?

Suhteet Oma elämä Raha Uutiset ja yhteiskunta