Katri Merikallio: Tarja Halonen – Erään aktivistin tarina

”Älä sano ’minä’, vaan sano ’me’” tai ”Jos jokin on väärin, pitää tehdä työtä, että asiat muuttuvat paremmaksi” – viisaita oppeja, joita Tarja Halonen sai äidiltään. Opit, joita Halonen on sittemmin toteuttanut kaikissa tekemisissään, kuulostavat erityisen hyviltä ohjenuorilta aikana, jona individualismi kukoistaa ja yksilön tärkeimpänä tehtävänä on kehittyä parhaimmaksi versioksi itsestään.

Tarja Halonen kasvoi 1950-luvun Kalliossa, työläiskaupunginosassa. Pitkänsillan eteläpuolella käytiin kaksi kertaa vuodessa, vappuna ja uutenavuotena – niin eriytynyt Helsinki oli. Vielä tuolloin sotien runtelemassa Suomessa ei huono-osaisista juurikaan pidetty huolta, hyvinvoinvivaltiota alettiin vasta rakentaa. Kuitenkin noina vuosikymmeninä Helsingissä elettiin kuohunnan ja muutoksen vuosikymmeniä, ja Tarja Halosen elämänvaiheet nivoutuvat mielenkiintoisesti yhteen näihin tapahtumiin: esimerkiksi Vanhan ylioppilastalon valtauksessa vuonna 1968 oli mukana samana vuonna juristiksi valmistunut Halonen.

Työväentausta ja solidaarisuusaate vaikuttivat Tarja Halosen aktiivisessa toiminnassa kansalaisjärjestöissä. Halonen onkin toiminut useissa tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, demokratiaa ja solidaarisuutta ajavissa kansalaisjärjestöissä, kuten Setlementtiliitossa, SETA:ssa, Romaniasian neuvottelukunnassa, Chile-solidaarisuusliikkeessä…, ja näiden hänen ajamiensa teemojen ja luottamustoimien läpikäynti onkin kirjan mielenkiintoisinta antia.

Suomen ensimmäiseksi naispresidentiksi vuonna 2000 valittu Tarja Halonen oli suosittu, kansanomainen presidentti, joka presidenttinäkin ajoi tärkeinä pitämiään asioita. Halonen kertoo kirjassa myös median ryöpytyksestä, minkä hän koki epäreiluna ja loukkaavana: SETA:n puheenjohtajuuden myötä hänen huhuttiin olevan lesbo, ja toisaalta ryöpytystä saivat niin hänen kansanomainen pukeutumistyylinsä kuin puhevikansakin. Samaa keskustelua tosin käydään vieläkin – asiantuntijan tai ylipäätään tarkastelun kohteena olevan ollessa nainen saatetaan sanoman sisällön sijasta tarttua epäolennaisiin asioihin, kuten vaikkapa juuri vaatetukseen. Tarja Halosen ajamille tasa-arvoteemoille on siis edelleen tilausta, eikä työ varmasti koskaan tule olemaan valmista. Tätä työtä Halonenkin on jatkanut presidenttiuransa jälkeen kansainvälisissä luottamustoimissa.

Erittäin mielenkiintoinen kirja, suosittelen!

-K