Troikka

Olin tänään teatterissa. Ja yleensä täytyy odottaa seuraavaan päivään, että voi jotenkin näkemäänsä purkaa, mutta nyt on pakko tehdä se heti, koska olen menossa huomenna töistä suoraan taas teatteriin. Luvassa ei siis ole mitään täydellistä pohdintaa. Ehkä korjailen tätä sitten myöhemmin, kun kaikki avautuu päässä.

Olin siis katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin Troikka-näytelmää Studio Pasilan näyttämöllä. Näytelmä perustuu Jari Tervon romaaniin vuodelta 2008 ja kertoo Mannerheimin murhasta. Ensi-ilta oli toissapäivänä.

Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuutena jotenkin puuduttava. Alku oli mielenkiintoinen  ja herätti kiinnostuksen, mutta sitten tapahtumien kulku tuntui jotenkin pysähtyvän vaikka juna kulkikin koko ajan eteenpäin. Toinen puoliaika oli parempi. Tosin lopun venytys (sen jälkeen kun ”jännitys” siitä tapahtuuko murha vai ei…) tuntui jotenkin pitkäveteiseltä. Mutta oli osa tarinaa ja nimenomaa alkuperäistä tarinaa, joka ei kerro niinkään Mannerheimista.

En ole lukenut yhtään Jari Tervon romaania, joten en tiedä pureeko Tervon huumori minuun oikeasti vai ei. Nyt ainakin kävi niin, ettei ainakaan Mannerheimin laukomat vitsit, jotka olivat kyllä ihan ok, naurattaneet minua. Mutta se voi vaan johtua itse Mannerheimin hahmosta, joka on puistattava minulle, vaikka olisi missä muodossa tahansa.

Näyttelijät saivat tehdä töitä kyllä jokainen. Sanna-June Hyde ja Carl-Kristian Rundman olivat lähes koko ajan näyttämöllä. Rauno Ahonen, Leena Rapola ja Risto Kaskilahti vaihtoivat sukkelasti roolista toiseen pitäen kuitenkin suurimman roolinsa (eli käsittääkseni sen troikan) otteessaan. Erityisesti Rapolan vaihdot oli mielenkiintoista seurattavaa. Meikit tuli ja meikit lähti. Eero Saarisen karisma on vertaansa vailla. Valitettavasti Rundmanin karisma jäi Mannerheimin puvun alle hieman piiloon vaikka erittäin hienon ja vaativankin roolin tekikin. Mannerhein on vaan vaikea tapaus. Sen takia kai sitä elokuvaakaan ei saada oikein aikaiseksi..

Tämä oli ensimmäinen kertani Studio Pasilassa ja olin yllättynyt, että näyttämö on niinkin suuri. Lavastusta olisin kaivannut siksi ehkä hiukan enemmän.

Menkää toki katsomaan tämäkin ihan itse.

-R

 

 

Kulttuuri Suosittelen