Breaking the waves

En tiennyt etukäteen tästä näytelmästä tai edes elokuvasta mitään, joten olin onnekas siinä suhteessa, etten tiennyt yhtään mitä odottaa. Tiesin vain ja ainoastaan sanan: kulttielokuva. Se herättää jopa hieman skeptisiä odotuksia tälläisessä erittäin vähän elokuvia katsovassa tyypissä. Nähtyäni näytelmän se kuitenkin herätti kiinnostuksen selvittää asioita. Ehkä jopa yritän elokuvan katsoa, jos eteeni tulee.

Näytelmä on hyvin elokuva​mainen. On kuin katsoisi sitä paljon puhuttua elävää kuvaa. Tosin en muista ennen nähneenikään näin suoraan elokuvasta tehtyä näyttämösovitusta. Ja onko tässä sitten myös niin tarkat tekijänoikeus rajat, ettei ohjaajalla ole käytössään vapaat kädet. En tiedä. Enkä löytänyt tähän vastausta internetin maailmastakaan. Tosin kovin lyhyellä etsintä yritykselläni.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Lavastus oli karu ja tuntui aika ajoin jopa hankalalta näyttelijöille. Skotlannin kukkulat olisi ehkä voinut siirtää taustakankaaseen. Muuten antaisin pienen kömpelyyden anteeksi vielä ensi-illassa, mutta eikö tämä ollut jo kyseisen produktion toinen ensi-ilta ja esitys pyörinyt Turussa samoilla lavasteilla kevätkauden? Helikopterikohtausten toteutus oli hieno. Ja samoin venekohtaus. Jäin vaan tuijottamaan veneen sulavaa liikkumista kuin vedessä. Kaikki muu jäi sillä hetkellä mielenkiinnon ulkopuolelle. Vaikka kyseisen kohtauksen sisältö oli aika merkittävä ja karu. Katsomon avonaisuus, tai siis koko tilan avonaisuus, loi tunnelmaa avarasta skotlannin rannikkoseudusta, mutta skenografisilla tekijöillä olisi voinut vielä parantaa sitä.

Ajatuksiani häiritsi myös tämä yksi ja ainut ennakkotietoni. Se yksi sana nousi ylitse muiden. Jatkuvasti. Musiikki: kulttielokuva, kielenkäyttö: kulttielokuva, seksi: kulttielokuva, yksinkertainen juoni: kulttielokuva. En vain päässyt siitä mielikuvasta yli. Sen takia en pysty oikein käsittelemään tätä perinteisenä teatterina vaan kuten jo edellä mainitsin, elävänä kuvana. Ja siinä se oli erittäin onnistunut! Mutta juoni todellakin oli liian yksinkertainen, jopa kaikessa koskettavuudessaan ja karuudessaan. Kyseessä oli siis ns. suora juoni eikä taiteinen. Mutta toisaalta, ei esitys kuitenkaan tuntunut pitkästyttävältä.

Ensemblestä nousee toki ylitse muiden Helmi-Leena Nummela Bessin roolissa. Hieno roolityö. Alusta loppuun. Luulen kyllä, että pidin siitä juuri siitä syystä, etten tiennyt Bessin tarinasta ennakkoon mitään. Näin roolinhahmon kasvun ja muutoksen kokonaisuudessaan. Jätän sen kuitenkin nyt vähemmälle huomiolle, etten pilaa keneltäkään tätä kokemusta.

Henkilöohjaus oli onnistunutta muidenkin roolien kohdalla. Kaikissa näkyi heidän ajatuskulkunsa ja luonteet selvästi, niitä ei tarvinnut jäädä erikseen pohtimaan, mikä antoi tilaa päärooleille.

Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Suosittelen tätä erityisesti ihmisille, jotka yleensä mieluummin menevät elokuviin eivätkä teatteriin. On ehkä heille helpommin lähestyttävä. Luulisin ainakin näin. Täytyy nyt lukea mielipiteitä niiltä katsojilta, joilla oli jo ennakkoon tietoa tästä näytelmästä. Jotka olivat nähneet siis Lars Von Trierin elokuvan. Voinhan olla täysin väärässä kaikesta. Minä nyt vain satun pitämään enemmän siitä peinteisestä teatterista. Taiteisesta juonesta ym. Mutta kokemuksena tämä oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Kiitos.

-R