Mestari
Kun seuraa teattereita sosiaalisessa mediassa, pitäisi muistaa sielläkin lukea postattuja palautteita yhtä kriittisesti kuin lehtien arvosteluja. Tapanahan on laittaa esille ainoastaaan ne positiiviset palautteet ja näin ollen luoda seuraajille joskus jopa ”valheellista” kuvaa. Mutta kyseessähän on mainonta. Niitä ”rakentavia palautteita” täytyy sitten etsiä omin päin. Se ei tavallaan kehitä teatterin katsojia edes olemaan kriittisiä. Kaikki vaan pitää kaikesta näkemästään, kun ei uskalleta ajatella toisin. Toisaalta, harva haluaa mennäkään katsomaan huonoa teatteria. Mutta eihän sellaista olekaan! ”Huono teatteri” yleensä vain herättää katsojassa epämiellyttäviä tunteita, joita ei haluta käsitellä.
No, minäkin olen kyllä mainonnan uhri. Täytyy myöntää. Näin kävi juuri tässäkin tapauksessa.
Mestari on näytelmä, joka ei herättynyt sinänsä erityistä mielenkiintoa ennakkoon. Mutta, kun positiivisten palautteiden tulva alkoi vyöryä ensi-illan jälkeen, ja kun eräänä iltana oli puolenhinnanlippuja tarjolla, en voinut olla lähtemättä katsomaan. Menin kuitenkin pienellä varauksella ja ehkä jopa hieman peläten pettyväni. Toisin kuitenkin kävi.
Näytelmä oli juuri sopivan simppeli ja lyhyt arkivapaailtaan, johon ei pitänyt liittyä teatteria. Se ei vaatinut turhaa ponnistelua keskittymiseen yleisön puolella, vaan antoi luvan rentoutua ja nauttia erittäin hyvästä ja tarkasta näyttelijäntyöstä. Less is more.
En myöskään tiennyt ennalta, että näytelmä kertoo näytelmäkirjailijoista, joten tekstistä löytyi myös osuvia knoppeja teatterihistorian opiskelijalle.
Mielenkiintoista oli myös nähdä Taneli Mäkelä täysin erilaisessa roolissa kuin aiemmin syksyllä Espoossa Breaking the Wavesissa. Mikä toisaalta taas vaan todistelee sitä kuinka miesnäyttelijät ovat vapaita tekemään erilaisia rooleja iästään riippumatta. Miehet ovat iättömiä teatterissa.
Yhtä asiaa en ymmärtänyt ja se harmitti koko näytelmän ajan, koska yritin ymmärtää ja käytin siihen liikaa aikaa. Kummallinen valojen kanssa venkoilu häiritsi. Selkeästi ne yrittti muuttaa tunnelmaa ja oli tekstin kanssa kyllä symbioosissa, mutta silti koin sen turhaksi. Hyvä näyttelijäntyö riitti itsessään tuomaan esiin tunnelman muutokset ja roolihahmojen mielenliikkeet.
Tämä näytelmä sopii erityisen hyvin siis arki-iltaan. Se ei sisällä glitteriä ja hulvatonta huumoria, joten tällä hetkellä kylillä pyöriville pikkujouluseurueille en tätä suosittelisi. Esitys sopii hyvän näyttelijäntyön arvostajalle ja yksinkertaisuuden ja perinteisen teatterin ystävälle.
-R
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri