Gardi Hutter: The Brave Jane
Tänä vuonna en sittenkään missannut Tanssiteatteri Hurjaruuthin järjestämää naisklovnifestivaalia! Punainen helmi-festivaali järjestettiin jo 4. kerran Kaapelitehtaalla 10.-13.2.. Huomasin mainoksen vasta to 11. päivä, joten oli tehtävä paniikkipäätöksiä. Tai no, työajathan ne sanelee mille päivälle sattuu menot sopimaan. Päädyin lauantai-iltaan ja sveitsiläisen Gardi Hutterin esitykseen Brave Jane (Joan of ArPpo).
”Pyykkimuija joka lastiansa kuljettaa”. Reilun tunnin mittainen esitys kertoo pyykkivuoren alle hautautuneesta oma elämänsä sankarista, joka Jeanne d´Arcin ja muiden sankarittarien tarinoista intoutuneena yrittää taistella pyykkiahdinkoa vastaan.
Pienet arkiset ongelmat kasvavat hulvattomalla tavalla yllättävän suuriksi. Mutta mikään ei lopulta ole ylitsepääsemätöntä!
Yleisö oli hyvin vastaanottavaista ja reagoivaa. Mikä ei sinänsä ollut yllätys, koska kyseessä oli klovneria festivaali, joka vetää paikalle vain asialle omistautunutta väkeä. Kukaan ei odota näkevänsä lavalla vain punanenäistä sateenkaariperuukkista jonglööraavaa isoihin kenkiinsä kompuroivaa pelleä. Klovneria tuntuu meinaan olevan aika tuntematon käsite. Mitä nyt tästä puhuin ihmisille, niin harva ymmärsi mistä edes puhuin.
Sveitsiläinen Gardi Hutter on esiintynyt vuodesta 1981 ympäri maailmaa, ja tämä nimenomainen show on kulkenut mukana koko matkan. En tiennyt tätä ennalta, luin siitä vasta esityksen jälkeen. Esityksestä ei millään tavalla näkynyt ”vanhuus”, se oli tuore, teemaltaan niin ajaton, ja vaikutti edelleen improvisoidulta vaikka tiedän, että klovneria on tarkasti suunniteltua ja tietyt asiat/liikkeet on toistuttava samalla tavalla esityksestä toiseen sen toimivuuden kannalta.
Ensi vuonna lupaan panostaa vielä enemmän Punainen helmi-festivaaliin! Eläköön jälleen kerran klovneria ja erityisesti naisklovneria!
-R
p.s. Pakko alkaa myös kirjoittamaan näitä juttuja tuoreeltaa. Muisti ei toimi enää kunnolla. Tärkeitä kommentteja ja huomioita unohtuu..