Huijarin muistiinpanot

Perjantaina kotimatkalla töistä havaitsin, että HKT:llä oli äkkilähtökoju auki (liput siis puoleen hintaan). En voinut vastustaa kiusausta ja ostin lipun metromatkalla. Onneksi kaupunginteatterilla onnistuu lipun näyttäminen puhelimen näytöltä, muuten jäisi tälläiset äkkilähdöt käyttämättä. Tulostinta kun en omista.

Kuitenkin. Lähdin siis katsomaan Huijarin muistiinpanoja, josta oli tämän jälkeen enää 7 esitystä jäljellä. Eli viimeisiä viedään. Olen käynyt viime aikoina katsomassa niin paljon ”tuoreita” esityksiä, että oli mukavaa päästä tälläisen täydellisesti hallitun shown eteen. Koska sitä se oli. Alussa olin hieman hämilläni, koska tekstiä tuli paljon ja paljon piti sisäistää nimiä ja faktoja ja olin jo luovuttamassa, ettei tästä mitään tule. Mutta näinhän se aika usein on teatterissa, jos ei ole etukäteen perehtynyt yhtään mihinkään. Enkä ollut. Tiesin vain näyttelijät ja sen, että näytelmä on venäläisen näytelmäkirjallisuuden klassikko. Olin kuullut myös serkkutytön mielipiteen ja sen pohjalta odotin jotain en niin helppoa tapausta.

Pääsin ”sisälle” vasta ensimmäisen lavastuksenvaihdoksen myötä. Sen jälkeen alkoi suoranainen groteski tykitys. Juoni alkaa kietoutumaan ja päästämään sisäänsä myös hieman hitaammalla käyvät katselijat..

Näyttelijät hoitivat omat roolinsa kuin kaikki olisivat olleet pääroolissa. Diivamaisesti siis. Ja diivailu on aivan liian aliarvostettua nykyään. Mutta eiköhän tästä kuitenkin ole kiittäminen ohjaaja Kari Heiskasta.

Lavastus, kaikessa groteskiudessaan myöskin, oli aivan loistava. Simppeli, mutta rikas. Rikkauttahan lavalla oli muutenkin runsaasti. En ole myöskään koskaan ennen kiinnittänyt huomiota kenkiin näin paljon kuin tällä kertaa, eli puvustuskin oli varsin onnistunut.

Huippukohta sijoittuu heti toisen puoliajan alkuun. Koko ensemble näyttämöllä, jonka jälkeen mahtavaa Taneli Mäkelän tykitystä, johon itselleni uusi tuttavuus Pekka Strang vastaa hyvin. Toinen puoliaika on lyhyt ja juoni taputellaan kasaan hyvinkin nopeaan tahtiin, mutta tässä vaiheessa on jo niin tottunut vauhtiin, ettei tunnu missään. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tässä tapauksessa jotenkin yllättävästi liiankin aikaisin. En olisi alussa uskonut.

-R

P.S. Muistelin paljon Nyhjää Tyhjästä-ohjelmaa tämän jälkeen… Onneksi löytyy VHS:ltä vielä…