Lainavaimo

Lainavaimo on Jordi Galceran ilmeisesti hyvinkin tuore komedia. Hän voitti näytelmästään vuonna 2014 parhaan näytelmäkirjailijan Ceres-palkinnon. En oikein ymmärrä mistä hyvästä. Idea on hyvä, mutta silti näytelmä toistaa samaa vanhaa vitsiä vain uudestaan ja uudestaan. Mielestäni pikkujouluhuumoria, mutta sehän se meitä naurattaa. Minua kuitenkaan ei taaskaan teksti saanut nauramaan eikä viihtymään. Näyttelijät tekivät sen. Turhaa kertausta oli mielestäni liikaa. Esimerkiksi pankinjohtajan puhelut vaimolleen olivat vain tapahtumien kertausta eivät tuoneet mitään uutta. Tunnelma lässähti.

Pekka Strang ja Sampo Sarkola esittivät tätä kahden miehen komediaa jo viime vuoden puolella Lilla Teaternissa, tosin ruotsin kielellä ja roolit toisin päin. Strang on sopivan lipevä naistenmiehenä, mutta jää tylsähkön yksipuolisen roolin takia Sarkolan varjoon. Kerrotaan, että näytelmä kertoo Antti Jaskarista, joka tulee pankkiin hakemaan lainaa, mutta minä sanoisin, että näytelmä kertoo pankinjohtajasta, joka ei saisi antaa lainaa. Sarkola pääsee näyttämään pankinjohtajana kykyjään viihdyttäjänä. Rooli antaa siinä myöten. Kaikki kiitos viihtymisestä kuuluu siis mainioille näyttelijöille.  

Lavastuksena toimi perinteinen pankinjohtajan huone, liukuovineen, rahapuineen ja merihaka-näköaloineen. Toimi hyvin. 

Lisäksi yksi huomio, jonka olen jo aiemmin havainnut muissa näytöksissä. Nämä #kultaposse näytökset nimittäin. Ovatko ihmiset todella näin kiittämättömiä? Liput saa lähes ilmaiseksi. Niitä saa kaksinkappalein. Ja paikat on ihan siedettäviä. Silti, paikalle jätetään tulematta. Mitä ihmettä? Eikö ihmisillä todella ole mitään häpyä enää? Ymmärrän, että aina on sairastapauksia jne.., mutta nytkin näytös oli loppuunmyyty ja silti pystyin paikaltani näkemään ainakin viisi tyhjää paikkaa. Toivon todella, että ihmiset ei tarkoituksella jätä käyttämättä lippujaan, koska se on törkeää käytöstä teatteria kohtaan.