Mahdolliset maailmat

Vuoden ensimmäinen vierailu Kansallisteatterissa oli yllättävä elämys. Esitys oli visuaalisesti niin taitavasti tehty, että sen sisäinen sanoma hiipi mieleen vasta kotimatkalla.

Videokuvaa on käytetty nyt viime vuosina niin paljon, että se alkaa jo tökkimään. Tällä kertaa kuitenkin toteutus oli niin erilainen ja kekseliäs, että se avasi jopa aivan uuden maailman teatterin näyttämölle. Ensimmäinen kohtaus oli parvelta katsottuna kuin elokuvaa. (kuvassa alla) Toinen hieno oivallus oli auton tuominen konkreettisesti lavalle ja sen kuvaaminen kuin liikkeessä. (tätä en pysty sanoin oikein kuvailemaan, se pitää nähdä) Tosin, tekninen taituruus vei tässä taas suurimman huomion ja hetkeksi putosin kärryiltä näytelmän tapahtumista. Videokuvan lisäksi erityiskiitoksen oivalluksesta saa magneettikuvauskohtaus. Tilankäyttö! Vaikkakin valot oli todella häikäisevät.

Kuva: Kansallisteatteri

​Diderot on sanonut: ”suuret näytelmäkirjailijat ovat ennen kaikkea tarkkailijoita, he seuraavat intensiivisesti kaikkea mitä heidän ympärillään sekä fyysisessä että henkisessä maailmassa tapahtuu. -Joka on yksi ja sama.” Siis valhettako?? Ensimmäinen pohdinnan hetki esityksessä tuli ajatuksesta, että kaikki meidän ympärillä on valhetta. Kaikki me vain ikään kuin näyttelemme jotain rooleja elämässämme. Se mitä todellisuudessa olemme jää mysteeriksi suurimmalle osalle meistä. Vale-elämään joutuu lopulta lähtemään mukaan ja jäämään siihen. Itselleen valehtelu on loputon limbo. Uskotellaan, että asiat on huonosti vaikka todellisuudessa ne on ihan hyvin, vaikka ei olekaan jos tarkemmin ajattelee… Mieleeni tuli kumma kysymys: Valehtelevatko karjalaiset itselleen muita enemmän? Karjalainen mentaliteetti kun aika pitkälle on, että kaikest myö selvitään. Turha hötkyillä. Toisaalta taas, se on täysin totta. Limbo, kuten jo sanoin.

Entäs sitten tämä nykyilmiö: ”Jokainen on oman elämänsä näytelmäkirjailija”. Tänä päivänä. Emme ole enää oman elämämme sankareita samassa mielessä kuin ennen. Nykyään kerromme itsestämme kiillotettuja tarinoita Facebookissa ja teemme itsestämme arjen valesankareita. Hyvä vai huono ilmiö lopulta?

Ja ne mahdolliset maailmat. Mitä jos jossain tilanteessa olisitkin valinnut toisen tien? Toisen junan? Monesti mietitään ns. elämän suurista kysymyksistä mikä on oikea vaihtoehto. Mutta entä ne hieman pienemmät asiat, jotka olisi voinut tehdä toisin. Kuinka paljon ne voisivatkaan vaikuttaa yhteen ihmiselämään. Olen tässä nyt viikon pohtinut näitä ja joka kerta ajatukset ovat lähteneet niin käsistä ja menneet niin pitkälle etten enää muista mistä olen edes aloittanut. Näytelmässä tämä asia jäi jotenkin puolitiehen. Tai sitten olin vain niin omissa pohdinnoissani, että jotain meni täysin ohi. Lavalta kun heiteltiin asioita, joita jäin aika ajoin miettimään. Asioita, joita olen viimeisen puolen vuoden aikana oppinut. Tai ainakin yrittänyt. Käsitteitä kuten draaman jälkeinen teatteri, neljännen seinän illuusio, Ralf Långbacka..

Kuva: Kansallisteatteri

Aluksi tuntui, että lavastus oli hyvinkin yksinkertainen ja toki antoikin näin tilaa videokuvalle, mutta kun metropenkkejä alkoi yht´äkkiä nousemaan kuin tyhjästä, tuli lavastuksesta yllättäen mahtipontinen. Ja kuinka hienosti koko suuri näyttömö avautui ja antoi kaikkensa. Esityksen loputtua tulikin melkein helpotus, että vanha näyttämökin pääsi nyt hetkeksi levolle. Propsit myös tarpeiston Donkey Kongille ja HKT:n roskikselle. Miten niin pienillä asioilla voikaan luoda pelkän vuosikymmenen ja toisaalta suuren teatterilaitoksen.

Näyttelijät olivat aivan superluokkaa. Usean sukupolven kirkkaimmat tähdet antoivat toisilleen juuri sopivasti tilaa ja ottivat omansa. Marja Salon 12-vuotiaan pojan esittäminen niin hellyyttävää, taitavaa ja täydellistä, että liikutuin. Esko Salmisen niiin karismaattinen ääni ja olemus sai laittamaan silmät kiinni ja vain kuuntelemaan, kun hän lausui Brechtin tekstiä.

 

Kuva: Kansallisteatteri

Pientä miinusta esityksen kestosta. Tuntui todella pitkältä. Erityisesti isän ja tyttären väliset keskustelut oli aivan liian pitkiä. Mutta esitys herätti kuitenkin niin paljon ajatuksia ja mielenkiintoisia pohdintoja, että nämä miinukset ovat kyllä ihan sivuseikkoja. Tätä suosittelen ihan kaikille!

-R