Kuva: Red Nose Company/ Tero Ahonen

Ilmari Kiannon vuonna 1909 julkaistu romaani Punainen viiva on teos, joka pääpiirteissään pitäisi olla jokaiselle Suomessa peruskoulun käyneelle tuttu sisällöltään. Kuitenkin ennen Red Nose Companyn esitystä kertasin hieman sekä Punaisen viivan juonta, että Ilmari Kiannon elämää. Sen verran epäilytti oma muistini ja myös se, kuinka tarkasti ja toisaalta selkeästi klovnerian keinoin tämä traaginen tarina onnistutaan kertomaan. Jälleen kerran pelkoni oli turha. Itse tarina tuli hyvin kerrottua, ja ajoittain tuntui jopa siltä, kuin olisi istunut koulun penkillä ja opettaja olisi kertonut suomalaisen kirjallisuuden historiasta. Voi kun koulussa olisikin ollut näin karismaattisia opettajia asiallaan kuin Zin ja Mike. Olisin minäkin oppinut paljon enemmän!

Niin hämmentävää kuin se onkin, niin lavalle, jossa taustana oli vain punainen esirippu, saatiin luotua suomalainen Kainuun korpimaisema. Se aito kylmä talvi, jossa sormet (ja joskus huuletkin) jäätyvät kiinni milloin mihinkin. Topin ja Riikan mökin surulliset ikkunaruudut.

Esityksen kestoksi kerrottiin kaksi tuntia. En katsellut kelloa (kun en sitä IKINÄ tekisi teatterissa), mutta jossain vaiheessa ensimmäisellä puoliajalla, kun Zin ja Mike todella pääsivät vauhtiin improvisoinnissa ja meno oli hulvatonta, kävi kyllä mielessä, että ehditäänkö tarina käydä todella läpi tämän ennalta sovitun ajan puitteissa. Mutta ehdittiinhän se. Esitys taisi venyä ensi-illassaan 15 minuuttia. Ja tuohon siis sisältyi koko Punainen viiva, hieman Kiannon elämänkertaa ja paljon, paljon muuta. Kuten esimerkiksi painonnostaja Jorma Hynninen..!? Noh, ehkä häntä ei enää muissa esityksissä lavalla näy.. Tulipahan hänetkin nähtyä.

Kuva: Red Nose Company/Tero Ahonen

Zin (Tuukka Vasama) ja Mike (Timo Ruuskanen) ottivat yleisön asiallisesti ja lempeästi vastaan. Toivottivat tervetulleiksi ja kertoivat mitä suurin piirtein oli tulossa. Eiväthän he itsekkään tarkalleen tienneet mitä todella oli tulossa. Esitys improvisoidaan joka kerta ja olisikin mielenkiintoista nähdä useampikin esitys, että kuinka paljon todellisuudessa vaihtelevuutta onkaan. En tiedä, oliko ensi-ilta yelisö jotenkin jähmeä vai oliko esiintyjillä ensi-ilta jännitystä, koska kovinkaan paljon ei mielestäni yleisöön otettu kontaktia. Ainakaan niin, että se olisi esityksen sisältöä muuttanut.

Musiikki oli loistavaa. Hienosti valittu ja hienosti toteutettu. Silkkaa 1990-luvun nostalgiaa. Minulle ainakin. Kappaleita, jotka löytyivät niiltä ensimmäisiltä omistamiltani levyiltä. En nyt kerro mitään nimiä, koska toivon, että joku mahdollinen lukija saisi kokea saman musiikillisen elämyksen kuin minä. Yksi tosin on ihan pakko mainita. Aivan mielettömän hieno yhteys Alanis Morissetten erään kappaleen ja Suomi-neidon välillä! Voin vakuuttaa, ettei tämä kyseinen ​kappale ole enää entisensä. Tästä lähin se kulkee käsi kädessä Hectorin Suomi-neidon kanssa!

Muuta en sano kuin, että ”ZIGGY PLAYED GUITAR”!

Eläköön Bowie, Iki Kianto, suomalainen teatteriklovneria ja Kiannon plörö!

Kuva: Red Nose Company/Tero Ahonen

-R