Tähti ja Meripoika

Tämän kesän ensimmäinen (toivottavasti ei viimeinen) kesäteatterivierailu. Mökiltä tontun kanssa lähdettiin Olavi Virran juhlavuoden innoittamana katsomaan Mikkelin teatterin kesäproduktiota Tähti ja meripoika. Lippu netistä kännykkään onneksi onnistui. Esitys oli lähes loppuunmyyty. Yllätyin siitä, että katsomoon oli numeroidut paikat. Mielestäni ne eivät kuulu kesäteatteriin. Kesäteatteriin kuuluu extempore-lähdöt, mutta tälläinen sotii sitä vastaan.

WP_20150702_17_52_07_Pro.jpg

Lavastus oli kaunis. Sopivan merihenkinen ja ympäristöön istuva. Katsomo sopivan korkuinen, takarivistäkin näki hyvin. Väliaika kahvittelu tuntui sujuvan hyvin. Itse en poistunut katsomosta.

WP_20150702_19_03_39_Pro.jpg

Näytelmä on simppeliä kesäteatterikamaa ja vaikka kertookin Olavi Virrasta, ei tapahtumat ole täysin totta vaan väritettyjä. Mikä sinänsä on sääli. Suurista legendoista, kotimaisista tai ulkomaisista, kertovat näytelmät toivoisi kertovan katselijalle tosiasioita. Itseäni ainakin kiinnostaa enemmän todelliset tapahtumat kuin keksityt. Ja kun sekoitetaan faktaa ja fiktiota, niin niiden erottaminen toisistaan on hankalaa ilman asiaan täydellisesti perehtymistä.

”Simppeliin kesäteatterikamaan” kuuluu hauskat sivuroolit, jotka yleensä jäävätkin paremmin mieleen, kuin pääroolit. Näin kävi tälläkin kertaa. Mikkelin teatterin omat näyttelijät loistivat yli ”lainattujen viehetähtien”, mutta toki varmasti osasta katsojista on hienoa nähdä näitä TV-tähtiä esiintyvän täällä näin kaukana pääkaupunkiseudusta. Itselleni riittäisi harrastajateattereiden ja paikallisteattereiden näyttelijät.

Näyttelijöistä. ISO KIITOS siis Mikkelin Teatterin näyttelijöille, joiden nimiä en nyt pysty erikseen mainitsemaan, kun unohdin mahdollisen tarjolla olleen käsiohjelman eikä netistä tietoa löydy. Juhani Laitala Olavi Virran roolissa oli ulkoisesti varsin sopiva, mutta toki Virran karisman tavoittelu on aika mahdotonta. Laulu sujui, mutta siitäkin puuttui syvyyttä. Tiedän, ettei tarkoitus ollutkaan imitoida Virtaa, mutta kuitenkin. Vaikea selittää. Lisäksi jäi mietityttämään kuuluiko alkuperäiseen näytelmään kappale Hopeinen kuu?? Ainakin sille oli paikka. Eikö kukaan vaan pystynyt siihen? No, nämä ovat pieniä seikkoja ja eivät merkitse mitään mielestäni tässä kesäteatterikonseptissa. Pidetään rimaa vähän alempana ja ollaan rennolla kesämielellä liikkeellä!

-R + tonttu

WP_20150702_19_17_21_Pro.jpg

 

Kulttuuri Suosittelen

Kuka pelkää Virginia Woolfia?

”What a dump!” Tätä odotin koko kevään. Ja melkein jäi näkemättä! Olin vaan ajatellut, että toukokuussa sitten… Mutta en tajunnut, että vika näytös olikin jo 9.5.! Onneksi sain vielä liput toka vikaan näytökseen. Muuten olisi harmittanut ja kovaa. Eli valitettavasti on todettava, että tämä produktio on poistunut jo Espoon Kaupunginteatterin ohjelmistosta.

Miksi tätä niin odotin? No, onhan tämä yksi maailman hienoimmista teksteistä. Myönnän, että ennakkotietoni pohjautuu täysin Mike Nicholsin elokuvaversioon, mutta olen silti aina mieltänyt tämän näytelmäksi ja käsitellyt sitä niin päässäni. Ja mikä hienointa, näytelmässä on kaksi uskomattoman hienoa naisroolia. Vähän suurempi ja vähän pienempi. Ja se on toki aina vain plussaa.. JA. Jos tuossa mahtavassa pääroolissa on Satu Silvo, jota parempaa ei pysty tähän kuvittelemaankaan, niin odotukset on silloin korkealla. Ja pettymään ei joutunut. Olen muistaakseni vain kolme kertaa ollut teatterissa niin, että esitys saa aidot seisoma-ablodit lopussa. Kun Lasse Pöysti jäi eläkkeelle (olin toka vikassa Metsän näytöksessä), Kansallisteatterin Ilta Esko Salmisen kanssa ja tämä, tämä Kuka pelkää Virginia Woolfia?, oli se kolmas kerta.

vw_press2.jpg

Kuva: Yehia Eweis /Espoon kaupunginteatteri

Ensemble oli taitava. Toki, suurimman huomioni sai tietysti Silvo Marthan roolissa, ja parhainta olisi jos tämän voisi nähdä vielä uudestaan niin voisi keskittyä paremmin muihinkin roolitöihin. Marthan rooli on rooli, johon on antauduttava täysillä sekä fyysisesti että henkisesti. Ja Satu Silvo onnistuu tässä täydellisesti. Antti Virmavirta Georgen roolissa on sopivan jämäkkä, mutta jotain pientä hulluutta jäin kaipaamaan tai sitten en vaan todella pystynyt keskittymään häneen tarpeeksi, enkä sitä nähnyt. Toivoisin näin. Markus Järvenpää ja Minka Kuustonen (Nick ja Honey) onnistuvat vaikeissa ”sivurooleissaan” ja saavat otettua tilan haltuun niinä pieninä hetkinä kun se heille suodaan.

vw_lapimeno_13.jpg

Kuva: Yehia Eweis /Espoon kaupunginteatteri

Lavastus ja erityisesti valaistus kaikkine varjokuvineen oli onnistuneita. Ainoastaan takanäyttämön näyttämö jäi hieman tulkinnanvaraiseksi. Pyrotekniikka loi sitä näytelmän lopun piinaavaa jännitystä tilaan, joka muuten pysyi muuttumattomana.

Kolme tuntia kestänyt näytös ei tuntunut yhtään pitkältä eikä muussakaan yleisössä ollut havaittavissa puutumisen merkkejä. Ei kellon vilkuiluja tai niskan venyttelyjä… Yleisön ikäjakauma oli laaja ja joukossa oli myös paljon naisnäyttelijöitä. Tämä Marthan rooli on selvästi kiehtova.

Esitys todellakin siis ansaitsi seisoma-ablodinsa eikä mielestäni Edward Albeen tarvitse yhtään olla huolissaan näytelmänsä puolesta!

Tähän on hyvä päättää tämä teatterikevät. Näillä näkymin. Eihän sitä koskaan tiedä…

-R 

 

 

Kulttuuri Suosittelen