Vanja-eno

Tämä syksy lähti käyntiin pääkaupunkimme toisella Vanja-enolla Kansallisteatterissa 19. Syyskuuta. Olin todella täpinöissäni, koska edellisesta teatterivierailusta oli jo niiin pitkä aika ja pidän Tsehovin näytelmistä erityisesti. Oli perjantai-ilta, joten olin taas yksin edustamassa nuorisoa. Tosin kansallisteatterissa näin on ihan arki-iltoinakin. Mitä en oikein ymmärrä. Lippuhinnat kun ovat hyvin kohtuulliset. Missä vika?WP_20140919_010.jpg

Kuitenkin. Kirjoitan tätä nyt jälkikäteen niin en ihan kaikkea muista enää tarkalleen. Esimerkiksi alkua. Tämä johtuu siitä, että jännitän yleensä näyttelijöiden puolesta niin paljon, että keskittymiskyky hieman kärsii.. Muistan jylhän ja korkean talon, jossa katossa oli reikä ja keskellä kasvoi puu. Samovaareja oli seinällä. Ja Seela Sella täytti vedenkeitintä ja valmisti teetä. Vanja-enokin oli näyttämöllä. Tapahtumat lähti pikku hiljaa liikkeelle kuten myös lavasteet. Talo pyöri ja ovet paukkuivat rytmikkäästi ja harkitusti. Vesielementit virkisti ajoittain koko suuren teatterisalin. Tsehovin teksti oli muunnettu nykykielelle ja se tuotti ehkä pientä pettymystä minulle, mutta toisaalta toi paljon uutta sisältöä. V-sana kuitenkin kolautti pahasti. Venäläiset mökinostajat Suomessa oli hauska ”päivitys”. Joka monelta meni kyllä valitettavasti ohi. Tai sitten ei vaan uskallettu nauraa…

Ilmastonmuutos. Näytelmä on kirjoitettu 1890-luvulla ja  on aivan käsittämätöntä, että metsien tuhoaminen ja luonnonvarojen hukkaan heittäminen on ollut jo silloin näin akuutti asia, että Tsehov (tuo ekologi ennen ekologiaa) on siihen tarttunut. Ihminen ei siis vain opi ikinä.

Näyttelijöiden suoritukset olivat aivan huippuluokkaa. Krista Kososen hillitty, mutta vahva professorin vaimo, sai ihon aina kananlihalle. Erityisesti ihailin (jälleen kerran) Emmi Parviaisen roolityötä Sonjana. Tosin yhtymäkohtia edelliseen Tsehov-rooliin oli hyvinkin paljon. Mutta tykkäsin silti. Kristo Salmisen Vanja-eno oli ensimmäisellä puoliskolla rähjäinen, masentunut vanha ukko, mutta nuoreni vuosia väliajan aikana. Eero Ahon ja Seppo Pääkkösen ”tilulii” oli riemastuttavaa, hieman jännittävää ja viihdyttävää katseltavaa. Seela Sellalla ja Heikki Nousiaisella on karismaa, se riittää.

Olin siis jälleen kerran vaikuttunut. Piste.

Terveisiä Kansallisteatterista -R

Kulttuuri Suosittelen

Aloitus

Lähtökohdat ovat siis nämä. Olen keskiverto kansalaista ahkerampi teatterissa kävijä ja reilu vuosi sitten päätin, että pyrin käymään teatterissa kerran kuussa. Nyt se on jo vähintään kerran kuussa. Teatteri vie mennessään, niin se vain on. Halusin kuitenkin jonkin keinon, jolla purkaa näitä kokemuksiani ja päätin alkaa kirjoittamaan niistä. Itseäni varten ainakin.

Ensimmäisen kerran olen teatterissa kuulemma ollut 2-vuotiaana ja kyseessä oli Uuden Iloisen Teatterin revyy. En tiedä mitä siitä muka ymmärsin, mutta jokin kipinä siellä syttyi varmasti. UIT:stä tuli tärkeä minulle pitkäksi aikaa. Yläasteella liityin nuorisoteatteriin pariksi vuodeksi, joten vähän kokemusta on myös näyttämön puolelta. Mutta hyvin vähän. Lukion jälkeen kävin puoli vuotta kestäneen Teatteritoiminnan linjan Työväen Akatemiassa, johon kuului kaikkea mahdollista teatteriin liittyvää. Näyttelijän työtä, ohjaamista, käsikirjoittamista, foorumiteatteria, teatterihistoriaa, tuottamista ja markkinointia. Pientähän tämäkin on. Taustaa tässä vaan hieman tähän intoiluun.

Arvostella en osaa, mutta kerron omin sanoin ja kuvin mitä olen nähnyt ja tuntenut.

Yours R

Kulttuuri Suosittelen