Vakavuusongelma

​Ongelma = Vakavuus.

Lauri Meri kirjoitti (HS 31.3.16): ”harvinaisen sydämellinen komedia”: Eli toisin sanoen vakava komedia. Sellaiseksi voi sanoa tätä komediaa, jossa huumori on lastattu tasan yhden hahmon harteille.

Ennakkomainonnan ja erityisesti näyttelijävalintojen perusteella, odotin oikeasti hauskaa esitystä. Petyin pahasti. Duunarikomedia. Joo-o. Mutta on duunarihuumori todella näin yksinkertaista ja synkkää? Vai pidänkö vain rimaa tällä hetkellä liian korkealla? En tosin kuullut muualtakaan yleisöstä mitään riemukkaita naurun röhähdyksiä. Vieressäni istunut mieshenkilö kyllä huvittui suunnattomasti parista ns. alapääosastovitsista. Mikä oli toisaalta ihan hyväkin, että tuli edes vähän tunnelmaa yleisöön.

Studio Pasilan leveä näyttämö oli rakennettu kuin keskinkertaisen TV-sarjan lavaste. Pää kääntyi aina ”huoneesta” toiseen ja elokuvamaisuutta lisäsi vielä suuret (istuin aika edessä) työmaa-projisoinnit taustakankaaseen. Ehkä tästä johtuen, koinkin jotain mitä en ole vielä ikinä aikaisemmin teatterissa kokenut. Teki mieli vaihtaa kanavaa. Katsoa mitä muualla olisi tarjolla. Hämmennyin tästä kovin.

Väliajalla tein myös jotain mitä en ikinä yleensä väliajalla tekisi. Korkeintaan twiittaan joskus esitykseen/teatteriin liittyen. Nyt, katsoin Yle Areenasta livestreamia Kansallisoopperan Indigo-näytöksestä! Tosin harvoin tällaista on edes tarjolla. Mutta en siis yleensä halua siirtää mieltäni ulos teatterista väliajalla. Nyt sen tein.

Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri

​Juonihan oli jo loppuun asti selvillä ennen väliaikaa. Sitä ei tarvinnut erityisemmin miettiä, vaan se vaan oli siinä silmien edessä. Tästä johtuen olisin toivonut jotain pientäkin juonen käännettä ennen sitä ”yllättävää” traagista loppuratkaisua, että mielenkiinto olisi pysynyt yllä. Eli vähän haastetta yleisölle. Haastetta löytyi ehkä erinäisistä lavalla suoritetuista laskutoimituksista, joita voisi itse yrittää ratkoa.

Kaikki huumori oli siis kasattu vastaavan mestarin, Eskon-hahmoon. Ja Pertti Koivula teki tämän Chaplin-tyypin kyllä niin sydämellisesti, että yleisö selkeästi aina huokasi helpotuksesta kun Koivula tuli lavalle. Harmi, että rooli oli niin pieni. Muille taitaville näyttelijöille roolit eivät oikein antaneet eväitä loistaa.

Mutta. Jälleen yhtä kokemusta rikkaampana eteenpäin!

-R

Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri