Vampyyrien tanssi
No niin. Heti alkuun on sanottava, etten halua loukata yhtäkään Vampyyrien Tanssin tosifania jutuillani. En edes tiennyt, että tämä on näin iso juttu. Nyt hämmentyneenä olen pari viikkoa seurannut twitterissä tätä suoranaista hysteriaa. Ja haluankin tehdä selväksi, etten juurikaan piittaa näistä vampyyrijutuista. Bram Stokerin Dracula ja Christopher Lee pääosassa riittää minulle.
Kaikesta huolimatta odotin innolla musikaalin näkemistä. Tiesin, etten tulisi tarinasta ja vampyyreista välittämään, mutta visuaalinen puoli kiinnosti kovasti. Niin innoissani lähdin, että puin jopa huomaamattani eripari kengät jalkaan!
Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri
Istuin lähes täydellisellä paikalla. Ihan keskellä ja niin takana, että näin koko lavan ilman, että edessä istuvien katsojien päät olisi yhtään ollut edessä. Mutta toisaalta, näin lavan liian laajasti. Peacockin näyttämö kun oli kokonaan riisuttu. Kaikki lavaste- ja valosysteemit lavan yläpuolella oli täysin näkyvissä, joten lavasta tuli mieleen ennemminkin konserttilava. Kuulun ehkä minimaaliseen osaan yleisöstä, joka kiinnittää ylipäätänsä huomiota tällaisiin asioihin kuin valaistustekniikka, mutta kiinnitämpähän kuitenkin. Peacock muutenkin kun on niin karu ja tietyllä tapaa epämiellyttävä (penkit!!!), niin mielestäni sinne pitäisi ensin lavastaa itse teatteri, ennen kuin siellä voi esittää näin suurta spektaakkelia. Nyt tuntui siltä kuin olisi ollut katsomassa jotain kiertueproduktiota. Lisäksi en oikein ymmärtänyt useampaan otteeseen yleisöön päin suunnattuja valoja. Niistäkin tuli konserttifiilis. Yritettiinkö näin ”hämätä” katsojia unohtamaan karu ympäristö?
Lavastus kyllä muuten onnistui ylittämään kaikki odotukset. Yllättävän suuri, liikkuva ja muuntuva, mutta silti yksinkertainen lavasteratkaisu oli saatu haastavalle lavalle tehtyä. Ja se jopa toimikin moitteettomasti. Näyttämömiehille kiitos. (Kyllä, monet seuraavat heitäkin.)
Vaihdoin paikkaa väliajalla. Koska istuin todella niin takana, vaikkakin hyvällä paikalla, en oikein nähnyt näyttelijöitä kunnolla. Kun kyseessä nyt kuitenkin on tämän suuruinen maskeerauspanostus, niin halusin nähdä lähempää. Ja kun katsomo oli jotenkin hämmentävän tyhjä ?, päätin vaihtaa paikkaa. Vähän asiaan vaikutti myös se, että takanani istunut herra ei millään tuntunut mahtuvan omalle paikalleen.
Todellakin. Vampyyrit tulevat vasta toisella puoliajalla. Joku twiittasikin osuvasti, että ensimmäinen puoliaika on vain pitkä prologi. Näemme sen aikana vain kaksi syöksyhampaista. Kreivi von Krolocin ja hänen poikansa Herbertin, joka juuri ja juuri ehtii tämän prologin aikana näyttämölle. Jos näiden kahden herran sisääntuloa yhtään voi edes verrata, niin kyllä Herbert vie voiton. Harmi, että tähän kohtaan tulee sitten väliaika ja latistaa taas tunnelman. Itse Kreivin sisääntulo, toi mieleeni ihan toisen musikaalin. Rocky Horror Shown. Melkein jo luulin (ja vähän myös toivoin), että Frank N. Furter tulee sieltä nyt lavalle. Mutta ei… sieltä tulikin tämä nössö kreivi… Eikä tuo Rocky Horror nyt niin kaukaa ollut haettu. Kaksimielisyyksiä, kun tässäkin musikaalissa riittää. Yllättävän paljon. Ehkä on ihan hyväkin, niin on jotain viihdykettä niillä (miespuolisilla)seuralaisilla, joita tänne varmasti väkisin mukana rahdataan. Jopa useampaan kertaan! No ei kai nyt sentään..
Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri
Mutta siis, naamiointi ja puvustus oli kyllä mielettömän hieno! Harmi, ettei ”maskit” oikein saa aikaa lavalla, sillä niissähän on aivan käsittämätön työ joka ilta! Mutta onneksi innokkaat fanit jäävät sitten näytöksen jälkeen ottamaan kuvia suosikkivampyyriensa kanssa!
Musiikki, tai lähinnä sen totetutus, on korvia hivelevää. Kappeleet itsessään, eivät ole mitään erityisempiä, mutta orkesteri ja laulajat aivan käsittämättömän taitavia. Harmi vain, ettei orkesteria nähdä ollenkaan (missä kellarissa lienevät, tai komerossa..) ja taitavimmat laulajatkin sijoittuvat taustaensembleen. En toki sano, etteivätkö päätähdet onnistuisi tehtävissään. Kyllä onnistuvat. Ihan turja sanoa, ettei Suomessa ole kunnon musikaaliosaajia. Onpas. Ja meillä he osaavat myöskin näytellä! Erityisesti pidin Magdalin ja Chagalin duetosta, joka viihdytti kaikin puolin. Myös Krolocin ja Sarahin Total Eclipse of the Heart oli hieno, mutta haluan pitää sen edelleen Bonnie Tylerin biisinä. Kaikella kunnioituksella.
Joku väitti, että tässä 2. ensi-illassa olisi ollut parempi tunnelma kuin ensimmäisessä, mitä kyllä ihmettelen. Ilmeisesti ensi-illassa ei sitten ollut tunnelmaa ollenkaan. Koska nyt sali oli (ainakin ylhäältä katsottuna) ei nyt ihan puolityhjä, mutta tyhjiä paikkoja oli huomattavasti. Joku kyllä huusi Bravota jossain vaiheessa, mutta esimerkiksi lopussa, jossa selkeästi haetaan yleisöä ”mukaan tanssiin”, ei oikein tunnelma riittänyt. Eturivissä jotkut nousi seisomaan. Mutta hei, ollaan kuitenkin Suomessa. Kukaan ei Suomessa nouse tanssimaan teatterissa (paitsi Mamma Miassa!), varsinkaan jos saliin laitetaan valot päälle! Se tuntui kovin kiusalliselta. Akward!
Mutta siitäkin selvittiin.
Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri
Ja koska kyseessä on tuplamiehitys, laitan tähän nyt vielä näkemäni esityksen miehityksen:
Kreivi von Krolock: Jonas Saari
Sarah: Anna Victoria Eriksson
Alfred: Miiko Toiviainen
Abronsius: Tuukka Leppänen
Chagal: Kari Mattila
Magda: Sanna Majuri
Rebecca: Leenamari Unho
Kiitos.
-R