Jenni

Saimme lokakuussa -15 ihanan esikoispoikamme, mutten silti unohda keskenmenon aiheuttamaa tuskaa.

Olimme mieheni kanssa päättäneet jättää ehkäisyn pois häämatkallamme. Matkan jälkeen joidenkin viikkojen päästä ei kuukautisiani kuulunutkaan. Aina ennen niin säännölliset kuukautiset olivat jossakin,.Päätin tehdä testin, vaikka luulin tietäväni, että negatiivinen se olisi kuitenkin. Ilo oli suuri, kun testiin piirtyikin kaksi viivaa odotetun yhden sijaan. Herätin mieheni ja vein testin nenänsä eteen. ”Kato nyt, kaks viivaa, eikö ookkin, onko? Meille tulee vauva!”

Soitin neuvolaan ja sain ajan parin viikon päähän. Olin niin onnellinen! Samaan aikaan aloitin työkokeilun päiväkodissa. Kului viikko, kului toinen. Pahoinvointi vain kasvoi, tuntui etten muuta enää kyennyt, kuin oksentamaan. Joulukuun alussa jouduin sairaalaan tiputukseen nestehukan vuoksi. Pienellä tytöllä oli silloin vielä kaikki hyvin.

Kului pari viikkoa ja ultra oli raskausviikolla 10+2, sykettä ei löytynyt. Hänen pieni sydämensä oli lopettanut lyöntinsä viikkoa aiemmin. Ultraava lääkäri vain totesi kylmästi, että no niin, laitahan housut takasin jalkaan ja varataan aika tyhjennykseen. Tuntui, kuin osa minusta olisi kuollut. Itkin. Ja paljon. Lääkäri vain kysyi, että mikä itkettää, keskenmenoko? Nyökkäsin. Hän totesi: ”Näitä sattuu, parempi onni seuraavalla kerralla.” Lappu käteen ja käytävään.

Minun lapseni oli kuollut, mutta minun piti kantaa häntä vielä pari päivää, jotta kohtuni tyhjennettäisiin. Oli tiistai ilta, viikko ennen jouluaattoa. Mieheni toi minulle suklaata, soitin töihin etten kykene tulla pariin päivään. He ymmärsivät, kiitos heille. Tuli torstai. Klo 10 minulla oli ultra-aika jossa varmistettiin, ettei sykettä löydy. Mieheni oli lohduttanut minua tiistaina, että toivoa on vielä. Itse en uskonut, että toivoa olisi enää. Niin kuin ei ollutkaan. Hoitaja kysyi haluanko lääkkeellisen tyhjennyksen vai kaavinnan nukutuksessa. En kerennyt vastaamaan, kun hoitaja soitti lääkärin katsomaan jotakin ultralla. Lääkäri sitten kertoi, että kaavinta on ainut vaihtoehto syystä, jota en muista. Myönnyin kohtalooni ja hoitaja saattoi minut päiväkirurgian osastolle. Klo 13 sain ensimmäisen lääkkeen ennen nukutusta. Klo 17 operaatio oli ohi ja olin heräämössä.

Kaavinta oli 19.12. ja jouluaattona anoppi sitten kärtti, että millon tehään hälle lapsenlapsia. Kun sanoin, että vasta menetettiin lapsi, niin myöhemmin hän oli miehelleni valittanut joulun pilaamisesta. Entinen hyvä ystäväni totes että ”hyvä, pääset mun synttäreille ryyppäämään helmikussa” . Oloni oli tyhjä. Epäonnistunut.