Muutoksen äärellä
Aloitin kirjoittamisen, jotta saan soperrettua myös itselleni selkeämmäksi tätä oman itsensä löytämisen taitoa ja ihanasti sain pari hyvää ja ajattelun arvoista kommenttia kirjoitukseeni.
Kirjoitteluun tuli osittain tahaton ja myös tahallinen tauko. Ensin tietokoneeni johto vääntyi ja verkkokaupan varastoon sai niitä vasta parin viikon viiveellä. Ja toinen tahallinen tauottaja oli äärimmäinen stressitila nykyisestä työstäni. Jonka vihdoin uskalsin irtisanoa.
Itkin aivan hirveästi, kun sain lähetettyä 170 henkilölle sähköpostilla tiedotteen lopettamisesta. Yrittäjänä olemisen kurja puoli minulle on se, että minulla ei ole vain yhtä kenelle sanoa, että lopetan vaan joudun todellakin käymään tätä läpi useasti vielä ennenkuin yritystoimintani tosissaan loppuu.
Ensimmäinen hyppy on nyt kuitenkin tehty ja vastauksiin tulleista tsempeistä ja kiitoksista johtuen, alan olemaan todella hyvällä tolalla itseni kanssa. Olen ylpeä, että olin rohkea.
Päätöksen teko vaati unettomia öitä, kiukuttelua ja ärtymystä. Ahdistuin ja tunsin itseni nurkkaan ajetuksi työssäni. En vain saa tästä irti enää mitään innostusta, eikä minun ei tee mieli kehittyä. Myös taloudellisesti työni ei ole koronan jälkeen ollut enää yhtään palkitsevaa, vaikka miinuksella ei ole tarvinnut olla.
Sitten se läiskähti kasvoille eräänä sunnuntaiaamuna kuin pannukakku ja siltä istumalta hioin viestin kuntoon ja painoin Lähetä-nappia.
Katsoin miestäni itku silmässä, heitin puhelimen nurkkaan ja juoksin makuuhuoneeseen itkemään tuskan pois. Lapset kieltämättä säikähti hieman. Vaikka ne on nähneet minun kyllä itkevän, mutta tuollaisessa tilassa missä olin aivan poissatolaltani, niin eivät. Isompi tuli miehen kanssa lohduttamaan ja sain hänelle selitettyä, että ei ole mitään hätää. Äiti päätti lopettaa nykyiset työt, jotta saisin enemmän aikaa teidän kanssa, ja että minua jännitti TODELLA kovasti ja kuitenkin vähän suruttaa, kun oma liike joudutaan laittamaan pois. Mutta sitten se isopieni viisas lapsonen totesi minulle, että -Äiti niin ihanaa, sitten sun ei tarvii tehdä enää kahta työtä. Ja sillä seisomalla (istumalla, puoliksi makuullaan) se paino lähti harteilta.
Totta! Sinä pieni viisas lapseni, täysin totta!
Itse ajattelin myös toettuani, että minulta lähtee yrityksen tuomia pakollisia laskuja kuusta pois keskiarvioilta n. 2500e, jotka on ollut omien henk. koht. laskujen lisänä. Ja nyt jäljelle jää vain ne henkilökohtaiset.
Turvana minulla on työ, jota olen yrityksen ohella tehnyt. Tiedän etten tipahda tyhjän päälle, niin uhkarohkea en olisi uskaltanut olla, mutta nyt minulla on tämä kaikki maailman vapaus ajatella seuraavaa ja tulevaa.
–
–
Ja palaten edelliseen postaukseen innostumisesta ja sen lopahtamisesta.
Minä aloitin vuosi sitten kasvatustieteiden perusopinnot avoimen yliopiston kautta, mutta ne lopahti osittain siihen, että aloin empimään ja osittain siihen, että olin kahta työtä ja perhe-elämää täynnä, niin yksinkertaisesti en voinut enää yöaikana opiskella tai olisin burn outin partaalla.
Mutta nyt, nämä opinnot on saanut tilaa hengittää ajatuksissani ja aion rohkeasti lähteä katsomaan vielä sitä polkua tuntuisiko se omalta. Olen jopa saanut pienoisen lupauksen työpaikasta mihin pääsisin tekemään keikkaa ja katsomaan olisiko se minun maailmaani.
Oman tilanteeni kanssa auttoi se, että jättää jotain taakseen mikä ei tuo enää sitä tyydytystä elämään, vaan on alkanut vain viemään voimavaroja ja aikaa perheen kanssa. Kun tämän tajusi pudottaa, no tässä vaiheessa edes kertoa, että näin tulee tapahtumaan pian, niin harteilla on moninkertaisesti kevyempi olla.
Ja sitä paitsi..
Käsi-ihottuma, mikä minua on vaivannu jo KAKSI vuotta, jota on hoidettu vahvoilla kortisoneilla ja vahvoilla allergialääkkeillä, lähti kahdessa viikossa pois! Että siinä se stressi.. voi kun asiat tajuaisi vähemmällä.
Harmaa marraskuu ei tunnu niin harmaalta enää 🙂
-Milady