Rakkaimmalle ystävälle.

Tänään koitti se päivä kun oli aika päästää rakas ystävä vihreämmille metsästysmaille. Pepi, juuri 13 vuotta täyttänyt oli reipas tyttö, mutta melanooma vei voiton.

Pepi ei ollut samanlainen kuin muut koirat. Se vastasi, kirjaimellisesti, aina kun sille puhui. Ei vaivautunut tulemaan edes eteiseen, kun sille sanoi, ettei se pääsisi mukaan, katsoi vaan pahasti, heh. Oli hyvin oman arvontuntoinen, katsoi paheksuvasti ohi käveleviä räksyttäviä koiria. Toisaalta Pepi oli rauhallinen, aina jaloissa istumassa tai makoilemassa. Lohdutti vaikeina hetkinä ja keksi kyllä keinon piristää. Toisaalta viimeisinäkin päivinään virkeä, eloisa ja leikkisä, jolla oli oma jääkiekkokokoelma. Pepi rakasti jääkiekkoja. Se osasi monia temppuja, laskeskelin että n. 20 erilaista, ja lempileikki oli etsintäleikki, jossa huoneeseen piilotettiin herkku, jonka neiti sai sitten käydä etsimässä.

Pepi opetti monia elämälle tärkeitä asioita. Neiti itse oli aina iloinen ja positiivinen eikä antanut huolien painaa mieltä. Pepi oli taistelija. Selätti monet vastoinkäymiset, kuten alkuaikojensa kodin vaihdokset ennen meille tuloa ja muutaman kasvaimen. Pepi opetti, ettei ikinä pidä luovuttaa vaan taistella haluamansa eteen, vaikka kyse olisi pelkästä nakista kädessäni. Pepi opetti iloitsemaan pienistäkin, itselle mitättömän tuntuisista asioista. Pepi antoi aina pyytetöntä rakkautta ja piti rakkaittensa puolia.

Tulen itkemään vielä monet kerrat, mutta se helpottaa kun tietää, että enää Pepin ei tarvitse kärsiä kivusta tai yhdestäkään patista. Pepi oli hyvin rakastettu koira ja tiedän sen viettäneen hyvää elämää viimeiseen sekuntiin asti.  

Nuku rauhassa ystäväni. Nyt olet vapaa.