Himo lähteä mutta halu jäädä.

Olen koko pienen ikäni asunut Päijät-Hämeessä, muuttanut vain Lahti-Hollola-Lahti akselilla. Jo viimeisen kolmen vuoden aikana olen vannonut muuttavani toisaalle, mutta yhä vain hengailen täällä. Pitkään on kytenyt ajatus Tampereelle muutosta, mutta enää en tiedä ja syy on aika yksiseltteinen: ***KAIKKI_LAHTELAISET_HAAVEILEVAT_MUUTOSTA_TAMPEREELLE_!***
Ja siinä katosi se suuri hohto. Koska toisin sanoen kaikki, joita haluaisin pakoon tulevat perässä ja yllättäen huomaan että haluamani ”uudet piirit ja kuviot” ovatkin ne samat vanhat höystettynä ehkä yhdellä uudella tuttavuudella. Hienoa.

Kuitenkin haluaisin lähteä jo litomaan täältä Suomen Chicagosta. En haluaisi myöntää tätä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että Lahdesta ei vaan löydä itselleen miestä. Hämäläiset kun vaan valitettavasti ovat maineensa veroisia, hitaita. Täällä kävellään laput silmillä ja toivotaan hartaasti, ettei muut VAAN huomaisi. Tai sitten kun ollaan juotu se perinteinen lahtelainen sementinohut humala, niin huudellaan epämääräisyyksiä tai tullaan lääppimään. Tai sitten olen vaan etsinyt vääristä paikoista, tuo Torvi on kyllä vielä katsastamatta…

Silti pieni osa minusta haluaisi vielä jäädä. Kuitenkin loppujen lopuksi täällä on koko elämä; ystävät, perhe, harrastukset. Juuri hetki sitten yllätin itseni etsimästä lahtelaista harrastajateatteria ja tsekkailemassa ensi lukukauden Lahden tanssiopiston lukujärjestystä.

Se onkin syy, miksi olen hakenut moniin kouluihin. Että se päättäisi kohtalostani. Se olisi mainio syy lähteä ilman että tarvitsisi a) potea huonoa omatuntoa b) pohtia mihin kaupunkiin muuttaisi vai muuttaisiko kuitenkaan c) punnita hyviä ja huonoja puolia d) pamauttaa aivojaan pellolle kun mikään vaihtoehto ei tunnu yhtään hyvältä.