Näin muutat hyvän biisin ärsyttäväksi, konkarin vinkit.

Näin muutat hyvän biisin ärsyttäväksi, konkarin vinkit.

Näin kevätesitysten kohdilla on taas pistänyt mietityttämään, miksi tuli ikinä valittua ryhmilleni niin kamalat tanssikoreografioiden biisit! Mutta totuushan on, että kun sen biisin valitsi, se kuulosti vielä oikein hyvältä (koska olisi myös voinut valita jonkun jo valmiiksi raivostuttavan kappaleen kuten Frontside ollien…) ja ajatteli että tätä ainakin jaksaa kuunnella koko puoli vuotta. -Kyllä, kyllä sitä […]

Kun lakit päähän vedettiin kaikesta kaikki tiedettiin

Kun lakit päähän vedettiin kaikesta kaikki tiedettiin

”…mitä vanhemmiksi vartutaan sitä tyhmemmiksi muututaan enkä minä ainakaan mistään tiedä paskaakaan…” Lilyn toimitus heitti haasteen kertoa omasta lakituksesta, joten täältä pesee! Valmistuin Hollolan lukiosta vuonna 2009, eli on siitä jo muutama vuosi. Kokeisiin olisin voinut skarpata enemmän, mutta silloin oli motivaatio-ongelmia ja olin jo jollain tapaa luovuttanut: ”perfektionistin on helpompi luovuttaa kuin huhkia hiki hatussa […]

Valmistuminen ja alpakoita.

Valmistuminen ja alpakoita.

Sitä monesti miettii, ettei ole mitään, siis yhtään mitään saavuttanut merkittävää elämässä. Tänään oli kuitenkin se päivä, että minä 22-vuotias sain toisen ammattitutkinnon! Se on kyllä jo jotain täytyy sanoa! Koulussa saatiin kakkua, mutta muuten ei oikein tule juhlistettua. Tavallaan ehkä haluaisi, mutta vaatimattomana (ja laiskana) ihmisenä en oikein viitsi mitään järjestää. Valkolakkia tuli silloin joskus jo juhlistettua. […]

Placeholder image

Sirkustelua ja kisatreeniä.

Tänään uskaltauduin pitkästä aikaa taas sirkustunnille! Viime kerrasta olikin jo kolme viikkoa, koska olen säästellyt polvea eri pääsykokeisiin ja niin edelleen. Oli kyllä taas suklaata sielulle tuo tunti! Vaikka punnerruksia tehdessä taas manasi, ettei ollut hetkeen punnertanut, teki meinaan tiukkaa! Mutta muuten teimme perusakrobatiaa, kuten käsillä seisontoja, kärrynpyöriä kahdella ja yhdellä kädellä (yhden käden kärrynpyörät […]

Placeholder image

Kulttuurieroja.

Satuin kääntämään tänään televisiosta MTV:lle ja sieltä tuli ohjelma, jossa Jessica Simpson ja hänen pari kaveriaan kiersivät eri maita katsomassa näiden kauneusihanteita. Tällä kertaa he olivat päätyneet Ugandalaiseen kylään (Afrikkaan siis) ja täytyy todeta, että sikäläinen naisen kauneusihanne on täysin päinvastainen kuin länsimaalainen. Täällä länsimaisessa kulttuurissa lietsotaan ajatusta naisesta, joka on pitkä, luuta ja nahkaa ja […]