Kulttuurieroja.

Satuin kääntämään tänään televisiosta MTV:lle ja sieltä tuli ohjelma, jossa Jessica Simpson ja hänen pari kaveriaan kiersivät eri maita katsomassa näiden kauneusihanteita. Tällä kertaa he olivat päätyneet Ugandalaiseen kylään (Afrikkaan siis) ja täytyy todeta, että sikäläinen naisen kauneusihanne on täysin päinvastainen kuin länsimaalainen.

Täällä länsimaisessa kulttuurissa lietsotaan ajatusta naisesta, joka on pitkä, luuta ja nahkaa ja silti povekas. Siihen suurin osa naisista pyrkii, ainakin alitajuisesti, käymällä kaiken maailman aerobiceissa, body combateissa sun muissa, mitä näitä nyt on, ainakin kolme kertaa viikossa ja olemalla alituiseen lie minkälaisella dietillä. Milloin jätetään hiilarit tai milloin ei syödä mitään kiinteitä, vaan kaikki tungetaan sinne tehosekoittimeen ja tehdään muodikkaasti smoothie. Ja kaikki tämä tehdään siksi, että näyttäisimme miesten silmiin haluttavilta ja seksikkäiltä.
Ugandassa taas on aivan eri meno ja meininki. Siellä kun ollaan menossa naimisiin nainen laitetaan ennen häitä sellaiseen majaan kahdeksi kuukaudeksi, jossa vain syödään ja juodaan lehmän rasvaista maitoa. Sieltä saa poistua vaan tarpeilleen, mutta muuten vältetään kaikkea liikuntaa, ettei vaan kulu kaloreita. Siellä siis toisin sanoen lihotetaan naista miestä varten. Hääseremoniassa tämän naisen mies vertasi tulevaa morsiantaan lehmään ja tämä otettiin kohteliaisuutena. (Välihuomautuksena sanottakoon, että itseäni ei hirveästi imartelisi, jos minua verrattaisi lehmään.) Eräiden miesten mielestä nainen oli vasta sitten liian lihava, kun tämä ei pysty enää kävelemään. Mitä suurikokoisempi vaimo, sitä vauraammalta perhe vaikutti.

Tässä oli oikeastaan lähes kaksi ääripäätä. Ja mielestäni meidän pitäisikin yrittää löytää se kultainen keskitie. Se ei ole ole helppoa tässä meidän visuaalisessa, photoshopatussa maailmassamme, mutta yrittänyttä ei laiteta vai miten se meni. Ja mitä miehiin tulee, voisimme yrittää olla miellyttämättä heitä ja keskittyä vaan siihen, mikä miellyttää omaa silmää.

Kauneus Meikki Suosittelen Ajattelin tänään

Himo lähteä mutta halu jäädä.

Olen koko pienen ikäni asunut Päijät-Hämeessä, muuttanut vain Lahti-Hollola-Lahti akselilla. Jo viimeisen kolmen vuoden aikana olen vannonut muuttavani toisaalle, mutta yhä vain hengailen täällä. Pitkään on kytenyt ajatus Tampereelle muutosta, mutta enää en tiedä ja syy on aika yksiseltteinen: ***KAIKKI_LAHTELAISET_HAAVEILEVAT_MUUTOSTA_TAMPEREELLE_!***
Ja siinä katosi se suuri hohto. Koska toisin sanoen kaikki, joita haluaisin pakoon tulevat perässä ja yllättäen huomaan että haluamani ”uudet piirit ja kuviot” ovatkin ne samat vanhat höystettynä ehkä yhdellä uudella tuttavuudella. Hienoa.

Kuitenkin haluaisin lähteä jo litomaan täältä Suomen Chicagosta. En haluaisi myöntää tätä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että Lahdesta ei vaan löydä itselleen miestä. Hämäläiset kun vaan valitettavasti ovat maineensa veroisia, hitaita. Täällä kävellään laput silmillä ja toivotaan hartaasti, ettei muut VAAN huomaisi. Tai sitten kun ollaan juotu se perinteinen lahtelainen sementinohut humala, niin huudellaan epämääräisyyksiä tai tullaan lääppimään. Tai sitten olen vaan etsinyt vääristä paikoista, tuo Torvi on kyllä vielä katsastamatta…

Silti pieni osa minusta haluaisi vielä jäädä. Kuitenkin loppujen lopuksi täällä on koko elämä; ystävät, perhe, harrastukset. Juuri hetki sitten yllätin itseni etsimästä lahtelaista harrastajateatteria ja tsekkailemassa ensi lukukauden Lahden tanssiopiston lukujärjestystä.

Se onkin syy, miksi olen hakenut moniin kouluihin. Että se päättäisi kohtalostani. Se olisi mainio syy lähteä ilman että tarvitsisi a) potea huonoa omatuntoa b) pohtia mihin kaupunkiin muuttaisi vai muuttaisiko kuitenkaan c) punnita hyviä ja huonoja puolia d) pamauttaa aivojaan pellolle kun mikään vaihtoehto ei tunnu yhtään hyvältä.

 

Suhteet Oma elämä Mieli