Ladataan...
Kettureppu

Eräs kesäinen lauantaipäivä eikä mitään tekemistä. Eväsreppu selkään, koira pitkään hihnaan ja metsään. Nuuksion kansallispuistoon on Helsingistä noin puolen tunnin ajomatka. Olin valmistautunut kuulopuheiden perusteella suuren ihmispaljouteen ja jonossa kulkemiseen. Ihmetys olikin melkoinen, kun saimme kulkea reittimme ihan rauhassa muutamaa vastaantulijaa lukuunottamatta. Toki teltta- ja nuotiopaikat olivat varsinaisia muurahaispesiä, mutta reitillä sai olla ihan omassa yksinäisyydessään. Tehtiin oma yhdistelmä korpin- ja haukankierroksista, joten matkaa tuli yhteensä noin 12 kilometriä. Reitit olivat todella helppokulkuisia, joten hikoillakaan ei juuri tarvinnut. Maisemat toki kalpenevat kovasti esimerkiksi Herajärvenkierrokselle, mutta betoniviidakkoon erittäin mukavaa vaihtelua nauttia hiljaisuudesta kivenheiton päässä Helsingistä. Ja näyttivät koritkin olevan sen verran täynnä kanttarelleja, että jo niidenkin takia kannattaa matka taittaa. Retkilounas valmistettiin jyrkällä kallionkielekkeellä lampimaisemaa ihaillen. Ei ollenkaan hassumpaa.

Luontoa alkaakin olla jo kova ikävä. Olen tehnyt muutaman viikon todella pitkiä työpäiviä, joten vapaa-aika on lähinnä mennyt nukkuessa. Onneksi kohta palataan taas normaaliin rytmiin. Koirakin on evakossa kylpyhuoneremonttia, joten pitkiä iltalenkkejäkään ei ole tullut tehtyä. Ihaniin kesämuistoihin on kiva palata, kun alkaa kaupunkiarki liikaa ahdistamaan.

Ladataan...
Kettureppu

Pieni venematka, jonka aikana kerkeää tuskin kissaa sanoa. Hullun hintainenhan se matka on, mutta laiturin päässä odottaa aarre. Aarre, jota vain kesäinen aurinko hellii. Syksyn tullen, kun lehdet alkavat hiljalleen putoilla, ovet sulkeutuvat ja talvella se on vain suloinen muisto. Kevään korvalla vesibussien liikennöintiä alkaa taas kovasti odottamaan.

Syy, jonka vuoksi aloin vakavasti harkitsemaan veneen ostamista. Onkohan veneiliöiden ravintolat aina näin huippuja? Kyseessä on siis yksi Helsingin ehdottomista helmistä Liuskaluodolla sijaitseva Skiffer. Toki maakravuille on omansa Erottajalla, mutta onhan merellisessä ympäristössä ihan oma tunnelmansa. Huippuhyviä pitsoja, joita myös tuttavallisemmin liuskoiksi kutsutaan. Merituulen hulmuttaessa tukkaa, syöden tajuttoman hyvää ruokaa. Onko mitään parempaa? No on - kyytipojaksi sai ihanan muiston keväiseltä Italian matkalta. Hugo - vahva suositus. Mitä oivallisin paikka juhlia uutta työpaikkaa.

 

Ladataan...
Kettureppu

Illat pimenevät ja aamuisin on jo hieman viileää. Kohta alkaa hengitys taas höyrytä ja lehdet tippua hiljalleen puista. Viime viikot ovat olleet melkoista pyöritystä lopetellessani vanhassa työssäni. Kun sunnuntaina jätin avaimeni tyhjälle työpöydälle ja suljin viimeisen kerran oven vanhassa työpaikassani, oli se tietyn aikakauden loppu. Vietin siellä kuitenkin kahdeksan ja puoli vuotta elämästäni. Ja se on ikiliikkujaihmiselle melkoisen pitkä aika. Harmi, että kiitosta hyvin tehdystä työstä alkaa liian usein herua vasta sitten, kun se on jo liian myöhäistä.

Liekö uuden työn mukanaan tuomat haasteet se kovasti kaivattu piristys, joka toivottavasti pitää kaikenlaiset syysmasennuksenpoikaset loitolla. Vaikka pää onkin ihan pyörällä kaikista uusista jutuista, en muista olleeni koskaan näin iloinen kävellessäni aamuisin töihin. Inspiroiva työympäristö on ollut näköjään se, mitä todella kaipasin. Ja pitää vain muistaa olla itselleen armollinen. Ei kaikkea voikaan oppia muutamassa päivässä. Kärsivällisyys ei tunnetusti ole kovinkaan vahvasti hallussa.

Välillä on kuitenkin otettava aikaa ja hetkeksi pysähtyä hengähtämään. Ja onneksi myös syksy on loistavaa aikaa retkeilyyn lähiseuduilla. Tällä kertaa retkikohteeksi valikoitui Lohja, ja tarkemmin sanottuna mystinen Paavolan tammi. Pieni noin kilometrin mittainen luontopolku on todella helppokulkuinen, joten tuntitolkulla ei tarvitse retkelle aikaa varata. Tosin upeaa vanhaa tammea olisi voinut tuijotella tunnin jos toisenkin. Harmittaa hieman, ettei ehditty paikalle ennen siistimistöiden aloittamista. Puu on mykistävän kaunis tietysti nytkin, mutta valokuvauksellisesti olisin kaivannut sitä hämyistä heinikkoa, mikä puuta ympäröi vielä vuosi sitten. Huikaisevan kaunis paikka, jonne on ehdottomasti päästävä syksyllä uudemman kerran.

Pages