Kipua

Se tunne, kun joku vetää maton jalkojesi alta.

Yksittäinen tapahtuma, joka muuttaa koko elämäsi.

Vie suunnan tieltä, jonka suunta oli jo valmiiksi hukassa.

Kipu syvällä sisällä on sietämätön.

Tunti kerrallaan.

Päivä kerrallaan.

Asuuko onni enää koskaan minussa?

Olo on tällä hetkellä epätodellinen. Tekisi lähinnä mieli hautautua peiton alle, ja piiloutua tältä julmalta maailmalta. Sitä vaan kummallisesti elää siellä omassa kuplassaan, ja luulee ettei sen rikkoutuminen voi tulla omalle kohdalle. Kuka kerää palaset, kun kupla sitten lopulta puhkeaa, ja tiput kylmälle ja kovalle asfaltille? Viimeiset pari viikkoa ovat kyllä olleet yhtä tunteiden vuoristorataa, enkä usko että hyppään kyydistä pois vielä pitkään aikaan. Aika toivottavasti pikku hiljaa hiljentää vauhtia ja loiventaa laskuja. Ehkä lopulta jopa tarvitsin tätä päästäkseni pois tuolta kuplasta. Hieman kliseistä tiedän, mutta huomenna palaan täältä synkkyyden keskeltä taas ihmisten ilmoille ja takaisin kotiasioihin.