Mike’s Diner

Burgerikerho jatkoi jälleen lauantaina testailujaan siirtymällä niinkin eksoottiseen lokaatioon kuin Vantaa. Paljon oli Myyrmäen suunnalta kerennyt kantautua lupaavia huhuja tästä Stadin mestojen kovasta haastajasta ennen kuin asiantunteva raatimme ehti vihdoin paikalle. Pieni, mutta hurmaava dineri sijaitsee Myyrmäen juna-asemalla, ja se on nimensä mukaisesti sisustettu kunnioittamaan amerikkalaista dineriperinnettä. Lauantai-iltapäivällä paikka olikin viimeistä paikkaa myöten täynnä, mutta hyvin nopealla jonotuksella selvittiin. Meitsi valikoi monipuoliselta listalta sen klassisen version Road Kingin bataattiranskalaisilla. Pieni oma tuunaus perus pihvi, pekoni, juusto -komboon on tehty maustamalla pihvi runsaalla mustapippurilla ja korvaamalla perinteinen cheddar koskenlaskijalla.

Eikä lopputulos ollut ollenkaan hassumpi. Itse burgeri oli hyvin maustettu ja mehukas sekä bataattiranskalaiset suussa sulavia. Vaikka minä ja mustapippuri emme varsinkaan runsaissa määrin olekaan ylimpiä ystäviä, ei sitä missään nimessä ollut liikaa. Toi kivasti pientä potkua. Plussaa ehdottomasti siitä, että herra itse paiskii rehellistä hommaa tiskin takana. Loistavaa palvelua, josta monella yrmeällä stadin kollilla olisi paljon opittavaa. Vapise Treffipubi ja Tuhmaburgeri, Vantaalta tullaan ja kovaa! Isopeukku.

2016-02-27_05.10.54_1.jpg

2016-02-27_04.49.00_2.jpg

2016-02-27_05.10.26_2.jpg

Mike’s Diner Jönsaksentie 6

Koti Ruoka ja juoma

Kotona

Jottei tämän hetkinen hieman jatkuva maantaifiiliksessä vellominen menisi liian synkäksi, puhuttaisiinko hetkinen vaikka sisustamisesta. En uskalla mitään isoja hankintoja tehdä ennen kuin tulevat asuntokuviot ottavat jonkun asteisen selvyyden, mutta pienet ovat tietenkin kovinkin toivottuja. Etenkin paljaat valkoiset seinät huutavat kipeästi täytettä.

Kivoja kuositapetteja on tullutkin hyödynnettyä sisustuksessa jo useamman taulun verran. Uusi, näppärä ja varsin edullinen vaihtoehto löytyy paketointihyllystä. Arkeittain myytäviä lahjapapereita löytyy jo melkoisen kattava valikoima niin netin syövereistä kuin perinteisistä paperikaupoistakin. Kuoseja ja värejä löytyy varmasti myös jokaiseen makuun. Meille kotiutui tällä viikolla Lagom Designin mustavalkoinen maailmankartta, joka koristaa nyt eteisen seinää. Materiaali ei ole laisinkaan huokoinen vaan se palvelee loistavasti myös julisteena.

2016-02-17_05.56.38_1-2_0.jpg

Koti Sisustus