Kirppiksellä

Ostin viime vuonna alennusmyynnistä Sam Edelmanin varvassandaalit. Todelliset monitoimikengät, kun sopivat sekä arkeen että juhlaan. Mielettömän hyvät jalassa ja todella kestävää materiaalia. Erityisen kivat kesäiselle kaupunkilomalle, kun ei muita kenkiä tarvinnut ottaa edes mukaan. Normaalihintaisina olisi kirpaissut pirusti, mutta alelöytöinä mieletön helmi.

Voi sitä ilon määrää, kun bongasin kirpputorilta viime viikolla uudet poposet samalta merkiltä. En edes tajunnut kuosin olevan lähes identtinen tuon Telliskiven kirpparilta löytämäni laukun kanssa. En normaalisti pahemmin dikkaile käärme- tai krokotiilikuviosta, mutta näköjään se mieli sitten kuitenkin muuttuu, kun tarpeeksi kivat yksilöt kirjaimellisesti kävelevät vastaan.

kirppiksella.jpg

Muoti Ostokset

Telliskivi

Tänään on nautittu taas huippukauniista pakkaspäivästä. Ja herätty taas vaihteeksi hotellin lakanoista, kröhöm. Kyllä siellä onneksi tarkenee, kun laittaa vaan tarpeeksi päälle. Karvakamua tosin käy jo hieman sääliksi. Se nauttii kyllä talvesta mielettömästi, mutta hoitopaikan neljääkymmentä hipovat pakkaset ovat senkin anturoille jo hieman liikaa.

Tasan viikko sitten pistettiin Tallinnan kaameista pakkaslukemista huolimatta reippaasti töppöstä toisen eteen, ja käveltiin tuohon etukäteen paljon hehkutettuun – TelliskiveenUpea vanha teollisuusalue, joka kätkee sisäänsä hurjan määrän huikeita graffiteja, pieniä putiikkeja ja upeita ravintoloita. Olisin voinut valehtelematta viettää koko viikonlopun ihastellen paikan pelkkää yleistä habitusta. Kierreltiin melkoisen vilkkaalla kirpparilla, josta tein ihan mielettömän laukkulöydön. Upea kaunokainen lähti matkaan aivan naurettavaan hintaan, joten tinkiminen on todellakin suositeltavaa. Jäätävää tuulta pääsee näppärästi karkuun alakerran puudelibaariin. Loistava valinta oluenystävälle, viinin ehkei niinkään. Mutta sisustuksesta täysi kymppi. Telliskivi pääsi kyllä siihen ehdottomalle must -listalle seuraavia vierailuja ajatellen. Voin jo melkein kuvitella viinilasin ja lempeän kesäillan…

p1090657.jpg

p1090661.jpg

p1090667.jpg

img_1854.jpg

img_1847.jpg

Kulttuuri Matkat